Lollero, siivosin taas koko asunnon. Ensin oli tarkoitus vain tiskata, sitten vein hetkeksi vieraspeiton ja -tyynyn tuultumaan, kun Jesni ja Siiruli olivat täällä yökylässä. Siten katsoin, että voisi kyllä imuroida, kun on hiekoitushiekkaa kantautunut taas sisälle. Sitten tuli mieleen, että enpä ole pitkään aikaan mopannutkaan. Ja seuraavaksi olin sitten pyyhkinyt pölytkin, "kun kerran on jo pesuvesi valmiina". Jee. Mutta toisaalta nyt on ihanan raikasta, ja myöhemmin illalla on kiva tulla taas puhtaaseen kotiin.
Tänään olisi Rokumentissä Heavy Metal in Baghdad -dokkari, odotan innolla. Muutkin Rokumentin dokkarit olivat kyllä tavallaan kiinnostavia, mutta ihan pakottavaa tarvetta ei ilmennyt nähdä muita. Ja huomenna Kellarille katsastamaan Viikate ja Amorphis. \,,/ Onneksi nyt voi rentoutua viikon päätteeksi. Eilinen olikin loppuillan kivaa tanssimista lukuunottamatta melkoinen hysteriapäivä. Ohjelmassa oli siis yhden esitelmän tulostus ja kopiointi muille ryhmäläisille. Kuulostaa helpolta, eikö totta? Hahaa, ei ollutkaan. Koska tarvitsin tunnukset kopiokoneeseen kansliasta, aloin ravata pitkin humiksen alakäytävää etsien sitä pahuksen kansliaa. Mistään ei löytynyt! Se, mikä joskus oli kanslia, olikin nyt kahvihuone, ja kiertelin ja kaartelin vainoharhaisena käytävää. Tuntui siltä, että kenkäni kopisevat aivan liikaa, ja kohta joku syöksyy työhuoneestaan kuula punaisena, että mitäs täällä hölkätään. Enkä ilennyt kysyä keltään neuvoa, kun olen sentään viidettä vuotta opiskelemassa... Lopulta monien vaiheiden jälkeen sain tunnukset varsin kyllästyneen oloiselta tädiltä (no sori vaan, että kysyin apua), ja kopiokone alkoi laulaa niin maan perusteellisesti.
Luulin jo missanneeni lounastreffini, kun laitoin kaverille viestiä, etten taida selvitä täältä tekniikan maailmasta yhteen mennessä, joten aloin lannistuneena tarpoa kohti kotia. Onnekseni kaveri tuli kuitenkin matkalla vastaan, ja mentiin syömään. Hyvä ruoka, parempi mieli.
Ja ai niin, keskiviikkona pyörä hajosi, joten olin varmaan vähän angstista seuraa, ainakin alkuun. Onneksi miulla on ollut Jennan pyörä nyt lainassa, ja eipä kylmällä enää hirveästi muutenkaan tule nautittua pyöräilystä. Ja ehkä ensi keväänä voin ostaa kunnollisen vispilän, joka ei rutise ja haistattele miulle koko aikaa. Ostin tänään kunnon talvisaappaat, kun nykyiset kengät ovat lähinnä kuivan syys- ja kevätkauden anturat, joilla ei tee Suomen talvessa mitään. Toivottavasti nyt pysyvät varpaat lämpiminä ja Maija pystyssä. Jatkoin vielä porvarillista tuhlailuani, ja menin Sokokselle, kun miulla oli niitä PKO:n lahjakortteja. Kaksi peruspuseroa löysin, ja niitä etsinkin. Huh, mitä kulutusjuhlaa. :/
Vaan nyt iltaa kohti, jospa vielä käydään jossain yksillä
Tänään olisi Rokumentissä Heavy Metal in Baghdad -dokkari, odotan innolla. Muutkin Rokumentin dokkarit olivat kyllä tavallaan kiinnostavia, mutta ihan pakottavaa tarvetta ei ilmennyt nähdä muita. Ja huomenna Kellarille katsastamaan Viikate ja Amorphis. \,,/ Onneksi nyt voi rentoutua viikon päätteeksi. Eilinen olikin loppuillan kivaa tanssimista lukuunottamatta melkoinen hysteriapäivä. Ohjelmassa oli siis yhden esitelmän tulostus ja kopiointi muille ryhmäläisille. Kuulostaa helpolta, eikö totta? Hahaa, ei ollutkaan. Koska tarvitsin tunnukset kopiokoneeseen kansliasta, aloin ravata pitkin humiksen alakäytävää etsien sitä pahuksen kansliaa. Mistään ei löytynyt! Se, mikä joskus oli kanslia, olikin nyt kahvihuone, ja kiertelin ja kaartelin vainoharhaisena käytävää. Tuntui siltä, että kenkäni kopisevat aivan liikaa, ja kohta joku syöksyy työhuoneestaan kuula punaisena, että mitäs täällä hölkätään. Enkä ilennyt kysyä keltään neuvoa, kun olen sentään viidettä vuotta opiskelemassa... Lopulta monien vaiheiden jälkeen sain tunnukset varsin kyllästyneen oloiselta tädiltä (no sori vaan, että kysyin apua), ja kopiokone alkoi laulaa niin maan perusteellisesti.
Luulin jo missanneeni lounastreffini, kun laitoin kaverille viestiä, etten taida selvitä täältä tekniikan maailmasta yhteen mennessä, joten aloin lannistuneena tarpoa kohti kotia. Onnekseni kaveri tuli kuitenkin matkalla vastaan, ja mentiin syömään. Hyvä ruoka, parempi mieli.
Ja ai niin, keskiviikkona pyörä hajosi, joten olin varmaan vähän angstista seuraa, ainakin alkuun. Onneksi miulla on ollut Jennan pyörä nyt lainassa, ja eipä kylmällä enää hirveästi muutenkaan tule nautittua pyöräilystä. Ja ehkä ensi keväänä voin ostaa kunnollisen vispilän, joka ei rutise ja haistattele miulle koko aikaa. Ostin tänään kunnon talvisaappaat, kun nykyiset kengät ovat lähinnä kuivan syys- ja kevätkauden anturat, joilla ei tee Suomen talvessa mitään. Toivottavasti nyt pysyvät varpaat lämpiminä ja Maija pystyssä. Jatkoin vielä porvarillista tuhlailuani, ja menin Sokokselle, kun miulla oli niitä PKO:n lahjakortteja. Kaksi peruspuseroa löysin, ja niitä etsinkin. Huh, mitä kulutusjuhlaa. :/
Vaan nyt iltaa kohti, jospa vielä käydään jossain yksillä
Tämmöinen haaste kuulemma oli, pitäähän se nyt tehdä...
Kiitos vaan, Saila, tunnustuksesta ja kaikesta muustakin. Siun Puolan-aikaista blogia oli hauska lukea, ja ihanaa, että jatkoit sitä myös Suomessa. Kissatalo-episodi oli oikeasti aika liikuttava. :) Tässä linkki Sailan blogiin: silasneko.vuodatus.net
Seitsemän asiaa? Kaikki tietää jo miusta niin paljon... No yritetään, vaikkei nämä kauhean kiinnostavia olekaan.
1. Lapsena tein valtavasti erilaisia tallien ja talojen pohjapiirrustuksia, tulevaisuutta varten, toki. Haaveissa oli ratsastuskoulun pito.
2. Miulla ei ole vielä yhtään reikää hampaissa, eli en tiedä, miltä se kammottava pora tuntuu. Miusta on oikeastaan hauska mennä hammaslääkäriin.
3. Lapsena miulla oli mielikuvituskavereita aika paljonkin, mutta kaksi muistan edelleen elävästi. Ja hurjaa on, että nyt kun mietin, näen myös heidät aikuisina, eli miten he ovat kasvaneet mukanani. Tosin ensimmäisenä muistan sen lapsuusajan ulkonäön.
4. Mitä enemmän stressiä, sitä enemmän tekee mieli lukea Nora Robertsia. :D Olin kerran etsimässä kirjastosta yhtä kurssikirjaa, kun hakeuduin huomaamattani Roberts-hyllylle. Argh.
5. Yhdessä vaiheessa pohdin vakavasti menemistä armeijaan. Ei siksi, että miulla olisi jokin vakaumus asian suhteen, vaan ihan siksi, että voisin näyttää perheelleni, että pystyn samaan kuin veljenikin.
6. Olen kehittänyt nettiriippuvaisuuden.
7. Olen myös kehittänyt siivousneuroosin. Tänäänkin imuroin, koska lattialla näkyi auringonvaloa vasten muutama irtohius ja vähän pölyä. Nyt on taas pari päivää ok.
Ja linkitä seitsemän? Kaikki ei ehkä tykkää suorasta linkistä, joten nimeän vain tässä, ja heitän sitten kommentilla.
Anna-Leena
Jenna
Katja
Hanna
Anne
Sanna
Anna K.
"Kun tämän palkinnon saa, niin täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa."
1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki, keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle.
6. Linkitä nämä blogissasi.
7. Kerro näille seitsemälle tunnustuksestasi.
Kiitos vaan, Saila, tunnustuksesta ja kaikesta muustakin. Siun Puolan-aikaista blogia oli hauska lukea, ja ihanaa, että jatkoit sitä myös Suomessa. Kissatalo-episodi oli oikeasti aika liikuttava. :) Tässä linkki Sailan blogiin: silasneko.vuodatus.net
Seitsemän asiaa? Kaikki tietää jo miusta niin paljon... No yritetään, vaikkei nämä kauhean kiinnostavia olekaan.
1. Lapsena tein valtavasti erilaisia tallien ja talojen pohjapiirrustuksia, tulevaisuutta varten, toki. Haaveissa oli ratsastuskoulun pito.
2. Miulla ei ole vielä yhtään reikää hampaissa, eli en tiedä, miltä se kammottava pora tuntuu. Miusta on oikeastaan hauska mennä hammaslääkäriin.
3. Lapsena miulla oli mielikuvituskavereita aika paljonkin, mutta kaksi muistan edelleen elävästi. Ja hurjaa on, että nyt kun mietin, näen myös heidät aikuisina, eli miten he ovat kasvaneet mukanani. Tosin ensimmäisenä muistan sen lapsuusajan ulkonäön.
4. Mitä enemmän stressiä, sitä enemmän tekee mieli lukea Nora Robertsia. :D Olin kerran etsimässä kirjastosta yhtä kurssikirjaa, kun hakeuduin huomaamattani Roberts-hyllylle. Argh.
5. Yhdessä vaiheessa pohdin vakavasti menemistä armeijaan. Ei siksi, että miulla olisi jokin vakaumus asian suhteen, vaan ihan siksi, että voisin näyttää perheelleni, että pystyn samaan kuin veljenikin.
6. Olen kehittänyt nettiriippuvaisuuden.
7. Olen myös kehittänyt siivousneuroosin. Tänäänkin imuroin, koska lattialla näkyi auringonvaloa vasten muutama irtohius ja vähän pölyä. Nyt on taas pari päivää ok.
Ja linkitä seitsemän? Kaikki ei ehkä tykkää suorasta linkistä, joten nimeän vain tässä, ja heitän sitten kommentilla.
Anna-Leena
Jenna
Katja
Hanna
Anne
Sanna
Anna K.
Eipä tätä blogia enää tule kauhean usein päivitettyä, kun miulla on kakkosblogikin, ja sit tietyti paperipäivis. Niihin pystyy kirjottamaan vapaammin, tai paperiseen tietysti ilman mitään sensuuria, mutta ei siitä toisestakaan kovin moni tiedä. Viime päivät on ollu mukavan perinteisen syksyistä. Vaahterat varsinkin on ihanan näköisiä, monesti oon pyöräilly kotiin Rauhankadun ja Pohjoiskadun kautta, kun siellä voi ihastella niitä upeita taloja ja puutarhoja. Olispa ihanaa joskus asua sellaisessa puutalossa, omassa rauhassa, mutta kuitenkin ihan kivenheiton päässä keskustasta.
Muutenkin paluu Joensuuhun on ollut helpottava. Tosin puolet ajasta tunnen syyllisyyttä siitä, että pitäisi olla Parikkalassa käymässä tai muuten pitää enemmän yhteyttä sinne. Vaikka enhän mie oo ollu nyt ku kuukauden poissa sieltä, ja on soiteltu puolin ja toisin. Nyt en sentään enää huolehdi Etelä-Karjalan Osuuskaupan kohtalosta, kun ei tarvii sitä ABC:n meininkiä kestää. Mut onneks siitä sai edes hyvän palkan, joten jotain hyötyä kesän kärvistelystä. Ja pääsin sentään Ilosaareen ja muutenkin välillä Jojeen tuulettumaan.
Tänään kaupalla käydessä tajusin kyllä olevani ruokashoppailuholikko. =/ Vaatteisiin en tuhlaa rahoja, enkä levyostoksiin, mutta ruokakaupoissa menen ihan pähkinöiksi, tai varsinkin noissa isoissa marketeissa joissa on hyllykaupalla ihania keittiötarvikkeita ja kodintekstiilejä ja kynttilälyhtyjä ja kaikkia erikoisia ruokajuttuja... Ja pesuaineita! Aikakauslehtiä! Tarviin hoitoa. Tähänkin. Taas tuli ostettua paljon sellaistakin, mitä ei välttämättä olisi juuri nyt tarvinnut. Ja söin liikaa, nyt ahistaa ja mahaa kipristelee.
Illan kruunasi parisen tuntia sitten soittanut lehtimyyjä, joka ensin vaikutti ihan mukavalta, mutta kun sanoin, että tällä hetkellä tulee jo Image Jade-lehden lahjatilauksena, niin se äijä nauroi tosi pilkallisesti. "Se Jadehan on vanhojen naisten lehti!" Totesin sitten vähän hämmentyneenä, että on siinä enemmän minua kiinnostavia juttuja kuin vaikka Cosmossa. Sitten se äijä intti, että miksi en nyt tilaa Kauneutta ja Terveyttä, ja lähes haukkui miut pystyyn siitä, että olin tilannut sen Jaden. "Siis mä en edelleenkään tajua, miten sä oot ton Jaden tilannu, sehän on 45+ suunnattu lehti!!!" Sanoin sit kohteliaasti, että tosiaan nyt on kolme lehteä syksyksi tulossa, niin katsotaan joskus toiste. Siihenpä tämä ihmisiä rakastava yksilö vaan tosi vittumaisella äänellä örähti "Joo hyvää syksyy vaan moi!" ja iski miulle luurin korvaan. Kyllä on ihmisiä joka junaan ja resiinaan. Tämän jälkeen tuumin, että mielummin leimaudun vaikka miksi vanhaksi eukoksi kuin eläisin elämääni tuollaisena vatipäänä. Sitä paitsi, olen onnellinen, jos miusta joskus tulee vielä vanha, viisas akka (crone). ;)
Perjantaina toivon mukaan pääsen kypsyttelemään lihaani taas Kellarille, Insomniumin tahtiin.
Muutenkin paluu Joensuuhun on ollut helpottava. Tosin puolet ajasta tunnen syyllisyyttä siitä, että pitäisi olla Parikkalassa käymässä tai muuten pitää enemmän yhteyttä sinne. Vaikka enhän mie oo ollu nyt ku kuukauden poissa sieltä, ja on soiteltu puolin ja toisin. Nyt en sentään enää huolehdi Etelä-Karjalan Osuuskaupan kohtalosta, kun ei tarvii sitä ABC:n meininkiä kestää. Mut onneks siitä sai edes hyvän palkan, joten jotain hyötyä kesän kärvistelystä. Ja pääsin sentään Ilosaareen ja muutenkin välillä Jojeen tuulettumaan.
Tänään kaupalla käydessä tajusin kyllä olevani ruokashoppailuholikko. =/ Vaatteisiin en tuhlaa rahoja, enkä levyostoksiin, mutta ruokakaupoissa menen ihan pähkinöiksi, tai varsinkin noissa isoissa marketeissa joissa on hyllykaupalla ihania keittiötarvikkeita ja kodintekstiilejä ja kynttilälyhtyjä ja kaikkia erikoisia ruokajuttuja... Ja pesuaineita! Aikakauslehtiä! Tarviin hoitoa. Tähänkin. Taas tuli ostettua paljon sellaistakin, mitä ei välttämättä olisi juuri nyt tarvinnut. Ja söin liikaa, nyt ahistaa ja mahaa kipristelee.
Illan kruunasi parisen tuntia sitten soittanut lehtimyyjä, joka ensin vaikutti ihan mukavalta, mutta kun sanoin, että tällä hetkellä tulee jo Image Jade-lehden lahjatilauksena, niin se äijä nauroi tosi pilkallisesti. "Se Jadehan on vanhojen naisten lehti!" Totesin sitten vähän hämmentyneenä, että on siinä enemmän minua kiinnostavia juttuja kuin vaikka Cosmossa. Sitten se äijä intti, että miksi en nyt tilaa Kauneutta ja Terveyttä, ja lähes haukkui miut pystyyn siitä, että olin tilannut sen Jaden. "Siis mä en edelleenkään tajua, miten sä oot ton Jaden tilannu, sehän on 45+ suunnattu lehti!!!" Sanoin sit kohteliaasti, että tosiaan nyt on kolme lehteä syksyksi tulossa, niin katsotaan joskus toiste. Siihenpä tämä ihmisiä rakastava yksilö vaan tosi vittumaisella äänellä örähti "Joo hyvää syksyy vaan moi!" ja iski miulle luurin korvaan. Kyllä on ihmisiä joka junaan ja resiinaan. Tämän jälkeen tuumin, että mielummin leimaudun vaikka miksi vanhaksi eukoksi kuin eläisin elämääni tuollaisena vatipäänä. Sitä paitsi, olen onnellinen, jos miusta joskus tulee vielä vanha, viisas akka (crone). ;)
Perjantaina toivon mukaan pääsen kypsyttelemään lihaani taas Kellarille, Insomniumin tahtiin.
Äääärrrrrrrrrrrghhhh, en jaksa enkä osaa etsiä weboodista juttuja opiskeltavaksi tänä syksynä! Pelottaa, että otan taas liian suuren palan kakkua purtavaksi, ja sitten en jaksakaan tehdä kuin pari hassua kurssia koko vuodessa, ja Kela alkaa ruikuttaa takaisin tukia, joita olen jo maksanut ennenkin, prkl! Haluaisin tehdä ne kirjallisuuden perusopinnot vaik tänä vuonna loppuun, mutta pikkuhiljaa ne klassikkoseminaarit taas kasvaa miun mielessä valtaviksi hirviöiksi. Siis oikeesti, pystyn lukaisemaan päivässä 300 sivun romaanin ihan hyvin, ja tiedänhän mie jo valmiiksi, mitä monissa klassikoissa tapahtuu, mutta silti taas pelottelen itseäni. Voi kökkö sentään. Ja aargh, oon varmasti unohtanut vuoden aikana kaiken akateemisen, ja olen yhtä hukassa kuin fuksisyksynä. Kunpa saisin jonkun suunnan itselleni. En jaksa enää selitellä ihmisille, että mikä miusta tulee isona, kun en todellakaan tiedä. Ainoastaan sen tiedän, etten halua opettajaksi, en sitten millään! Enkä kääntäjäksikään pääse, vaikka piti olla käännöspakettia. Ja paskanmarjat.
Huoh. Vielä viisi työvuoroa jäljellä, illaksi yövuoroon. Voisin yrittää nukkua pienet torkut ennen vuoroa, ettei väsy yllätä. Kunpa olisi tosi hiljainen yö, ihan siksikin, kun työparini on ihan ihme hätähousu, ja panikoituu, jos jonossa on enemmän kuin kolme ihmistä. Ja muutenkaan en nyt oikein haluaisi käydä kokkailemaan ala carteja. :S Ääh, taas näitä megavitutuspäiviä.
Huoh. Vielä viisi työvuoroa jäljellä, illaksi yövuoroon. Voisin yrittää nukkua pienet torkut ennen vuoroa, ettei väsy yllätä. Kunpa olisi tosi hiljainen yö, ihan siksikin, kun työparini on ihan ihme hätähousu, ja panikoituu, jos jonossa on enemmän kuin kolme ihmistä. Ja muutenkaan en nyt oikein haluaisi käydä kokkailemaan ala carteja. :S Ääh, taas näitä megavitutuspäiviä.
- Mood:
stressed - Music:Tori Amos
Merisielukas olikin nakittanu miulle tämmöisen, jatketaan nyt, kun ei muutakaan tekemistä ole. :)
First: If you've been tagged, you must write your answers in your own LJ. Replace any question that you dislike with a new, original question.
Second: Tag eight people. Don't refuse to do it. Don't tag who tagged you. (Mutta aion olla hurja kapinallinen ja tagata vähemmän. Syynä se, etten tunne kahdeksaa bloggaavaa ihmistä :D)
Tagging:
Saila
Sanna
Hanna
Katja
Jenna
1. Lots of pillows or just one?
One is enough.
2. What kind of books do you read?
When it comes to fiction, I read fantasy and historical romance and such. Nothing too heavy. I like happy endings, but not too sugary. Had too much of Nora Roberts last year *shivers*.
3. What are your most awesome skills?
I'm good at baking and listening. And I can also play the bodhrán a little bit. :P
4. What's your occupation?
Student.
5. What's really creepy?
People who never show any emotions whatsoever. Sounds which come from "nowhere" (and which are perfectly normal in a wooden house...)
6. What's your current fandom/obsession/addiction?
I spend too much time online, wasting time on YouTube videos and FB. Last week I had a Mists of Avalon -fan moment, I kept searching online for old maps of Glastonbury.
7. What flavor ice cream would you choose right now?
Vanilla with chocolate sauce stripes.
8. What websites do you always visit when you go online?
Facebook, e-mail, icanhascheezburger.com.
9. What was the last thing you bought?
Train ticket to home.
10. What was the cutest thing you've seen today?
Lovely little dog on a railway station. It was TINY.
11. Do you get cravings? If so, what do you crave?
Most usually chocolate, sometimes goat's cheese or blue cheese, sometimes potato chips.
12. What do you do to change your mood?
I listen to music or read something. Or write my paper journal.
13. What part of yourself would you NOT want to change, no matter what?
My ability to imagine.
14. Do you want to learn another language?
Yep, I wouldn't mind learning i.e. German better.
15. Five things you can't live without.
Friends, food, coffee, my laptop, family.
16. Favorite Place You've Ever Been.
Joensuu, either my current or previous apartment. I'm still getting used to the new one.
17. What are you looking forward to?
The beginning of the new "academic year".
18. Say something to the person who tagged you.
Perhaps one day I'll actually manage to come to talk to you, and not just wave around like a lunatic. :D
First: If you've been tagged, you must write your answers in your own LJ. Replace any question that you dislike with a new, original question.
Second: Tag eight people. Don't refuse to do it. Don't tag who tagged you. (Mutta aion olla hurja kapinallinen ja tagata vähemmän. Syynä se, etten tunne kahdeksaa bloggaavaa ihmistä :D)
Tagging:
Saila
Sanna
Hanna
Katja
Jenna
1. Lots of pillows or just one?
One is enough.
2. What kind of books do you read?
When it comes to fiction, I read fantasy and historical romance and such. Nothing too heavy. I like happy endings, but not too sugary. Had too much of Nora Roberts last year *shivers*.
3. What are your most awesome skills?
I'm good at baking and listening. And I can also play the bodhrán a little bit. :P
4. What's your occupation?
Student.
5. What's really creepy?
People who never show any emotions whatsoever. Sounds which come from "nowhere" (and which are perfectly normal in a wooden house...)
6. What's your current fandom/obsession/addiction?
I spend too much time online, wasting time on YouTube videos and FB. Last week I had a Mists of Avalon -fan moment, I kept searching online for old maps of Glastonbury.
7. What flavor ice cream would you choose right now?
Vanilla with chocolate sauce stripes.
8. What websites do you always visit when you go online?
Facebook, e-mail, icanhascheezburger.com.
9. What was the last thing you bought?
Train ticket to home.
10. What was the cutest thing you've seen today?
Lovely little dog on a railway station. It was TINY.
11. Do you get cravings? If so, what do you crave?
Most usually chocolate, sometimes goat's cheese or blue cheese, sometimes potato chips.
12. What do you do to change your mood?
I listen to music or read something. Or write my paper journal.
13. What part of yourself would you NOT want to change, no matter what?
My ability to imagine.
14. Do you want to learn another language?
Yep, I wouldn't mind learning i.e. German better.
15. Five things you can't live without.
Friends, food, coffee, my laptop, family.
16. Favorite Place You've Ever Been.
Joensuu, either my current or previous apartment. I'm still getting used to the new one.
17. What are you looking forward to?
The beginning of the new "academic year".
18. Say something to the person who tagged you.
Perhaps one day I'll actually manage to come to talk to you, and not just wave around like a lunatic. :D
On tässä päivänä muutamana tullut kovasti mieleen fuksisyksy Jojessa. Se oli kyllä miusta jotenkin niin huippua aikaa, kun ensimmäistä kertaa olin ihan omillani, ja yhtäkkiä olinkin onnistunut luomaan uusia ystävyyssuhteita. Miusta oli ihan mahtavaa silloin ennen muuttoa mennä kauppaan, ja ostaa omia pesuaineita, astioita ja sisustusjuttuja. Joensuun UPM-tehtaan katkukin on jotenkin miusta hyväntuoksuinen, koska silloin syksyllä pyöräillessä se tuli niin tutuksi.
Noh, asunto tosin oli homevaurioinen, kerran auto meinasi tulla suojatiellä syliin ja Tarja erotettiin Nightwishista, mutta muuten se syksy oli jotenkin onnistunut. Rantakylä oli ihan jees paikka asua, ostoskeskuksen postista kiikutin kotiin oman tietokoneeni, siellä yhdellä ompelijalla teetin haltiaviittani (n3rd, I know) ja luentojen jälkeen menin aina hengaamaan Jennalle Länskavulle. Joulun alla tissuteltiin varmaan pari viikkoa putkeen. Miten ihmeen meillä olikin rahaa ja aikaa aina kokoontua jossain? Joskus olis mukava palata siihen aikaan hetkeksi. Nyt ollaan jo niin hajaantuneita (ja hajalla?), ettei oikein enää tule kokoonnuttua. Nytkin saatan joutua jättämään road tripin väliin, kun rahaa pitäis säästääkin, ja toisaalta olen tosi väsyny töihin, tekis mieli vain vetää oblivionkännit. =/ On jo kova ikävä Joensuun "normaaliarkeen", jos sellaista edes on.
- Mood:
nostalgic
Jenna viskasi miuta tällaisilla sanoilla:
Stressaavainen
Stressaan ihan liian monista asioista, ja varsinkin sellaisista, joille en voi itse mitään. Ehkäpä juuri sen takia. Hirveintä ovat tilanteet, joissa jokin tekoni saattaa johtaa joko onnistumiseen tai isoon virheeseen. Inhoan tilanteita, joissa miun pitää päättää jostain isosta asiasta myös muiden puolesta, koska jos jokin menee pieleen, syy on minun. Stressaannun myös nopeista aikataulumuutoksista, vihaisista ihmisistä ja siitä pienestä seikasta, että aika tuntuu kuluvan liian nopeasti, enkä saa mitään hienoa aikaiseksi. Yllätten olen stressannut hyvin vähän matkusteluistani, toki Irlannissa laukkujen katoaminen oli hirveää, mutta noin muuten olen aina varsin coolisti vain kävellyt lentokoneeseen.
Herttainen
En pidä itseäni kovin herttaisena. Miusta herttaisuus on positiivinen piirre, sellainen sisältä lähtevä lämpö ja tietty positiivisuus ja aseistariisuvuus. Tosin joskus äärimmäisen herttainen ääni lupaa todella pahaa... Jotenkin liitän herttaisuuden sellaiseen vanhempaan naisihmiseen, Muumimammaan esimerkiksi.
Luotettava
Muutaman lapsuuden tahattoman möläytyksen jälkeen olen ollut varsin tarkka tästä. Ainahan voi tietysti parantaa. Yritän myös olla lupaamatta sellaista, mitä en voi varmasti pitää. Pyrin sanomaan "lupaan yrittää ehtiä paikalle kahdeksi" sen sijaan että sanoisin "lupaan olla paikalla kahdelta".
Vahva
Toivoisin olevani fyysisesti vahvepi, en nyt kuitenkaan mikään pumpattu korsto. Henkinen vahvuus... Sitäkin on niin monenlaista. Omaa vahvistumista olen huomannut vasta vuosien viiveellä. Ihailen vahvoja ihmisiä, siis varsinkin niitä henkisesti vahvoja, sillä miusta ollakseen vahva, pitää pystyä paljastamaan jotain heikkoa itsestään. Kirjallisuudessa suosikkihahmojani on Sormusten Herran Eowyn, jossa miun mielestä kiteytyy henkinen ja ruumiillinen vahvuus.
Rakas
Ystävät ja muutamat elämäni varrella kohtaamani eläimet.. En ole perheeni kanssa kauhean läheinen, eikä meillä oikeastaan koskaan ole sanottu ääneen, että joku on rakas, joten en itsekään oikein osaa kertoa ihmisille, miten paljon he miulle oikeasti merkitsevät.
Stressaavainen
Stressaan ihan liian monista asioista, ja varsinkin sellaisista, joille en voi itse mitään. Ehkäpä juuri sen takia. Hirveintä ovat tilanteet, joissa jokin tekoni saattaa johtaa joko onnistumiseen tai isoon virheeseen. Inhoan tilanteita, joissa miun pitää päättää jostain isosta asiasta myös muiden puolesta, koska jos jokin menee pieleen, syy on minun. Stressaannun myös nopeista aikataulumuutoksista, vihaisista ihmisistä ja siitä pienestä seikasta, että aika tuntuu kuluvan liian nopeasti, enkä saa mitään hienoa aikaiseksi. Yllätten olen stressannut hyvin vähän matkusteluistani, toki Irlannissa laukkujen katoaminen oli hirveää, mutta noin muuten olen aina varsin coolisti vain kävellyt lentokoneeseen.
Herttainen
En pidä itseäni kovin herttaisena. Miusta herttaisuus on positiivinen piirre, sellainen sisältä lähtevä lämpö ja tietty positiivisuus ja aseistariisuvuus. Tosin joskus äärimmäisen herttainen ääni lupaa todella pahaa... Jotenkin liitän herttaisuuden sellaiseen vanhempaan naisihmiseen, Muumimammaan esimerkiksi.
Luotettava
Muutaman lapsuuden tahattoman möläytyksen jälkeen olen ollut varsin tarkka tästä. Ainahan voi tietysti parantaa. Yritän myös olla lupaamatta sellaista, mitä en voi varmasti pitää. Pyrin sanomaan "lupaan yrittää ehtiä paikalle kahdeksi" sen sijaan että sanoisin "lupaan olla paikalla kahdelta".
Vahva
Toivoisin olevani fyysisesti vahvepi, en nyt kuitenkaan mikään pumpattu korsto. Henkinen vahvuus... Sitäkin on niin monenlaista. Omaa vahvistumista olen huomannut vasta vuosien viiveellä. Ihailen vahvoja ihmisiä, siis varsinkin niitä henkisesti vahvoja, sillä miusta ollakseen vahva, pitää pystyä paljastamaan jotain heikkoa itsestään. Kirjallisuudessa suosikkihahmojani on Sormusten Herran Eowyn, jossa miun mielestä kiteytyy henkinen ja ruumiillinen vahvuus.
Rakas
Ystävät ja muutamat elämäni varrella kohtaamani eläimet.. En ole perheeni kanssa kauhean läheinen, eikä meillä oikeastaan koskaan ole sanottu ääneen, että joku on rakas, joten en itsekään oikein osaa kertoa ihmisille, miten paljon he miulle oikeasti merkitsevät.
Melkoista helvettiä oli tämä päivä. Tänään alkoi nimittäin kassaharjoitteluni.Voi jestas, olin jo yhdessä vaiheessa valmis kierimään lattialla kirkuen, kun ihmisiä vain lappoi ovista sisään, ja kaikki halusivat palvelua just nyt ja heti...
Olen siis saanut töitä ABC-liikennemyymälästä, ja siinä missä viime viikko meni vielä tiskien monotonisessa maailmassa, tällä viikolla putosin sitten syvään veteen. Sori nyt vaan, jos joku asianosainen tätä lukee, mutta kuka vitun idiootti sen kassalaitteen on suunnitellut? Ainakin jotain Windowsin järjestelmää se käyttää, mikä selittää paljon. Siinä ei ole mitään loogista, vaan kaikki on jossain kymmenien mutkien takana! Todella helppo lyödä väärin, ja se masiina ei edes tunnista kaikkea. Osa lisukkeista puuttuu sieltä, joten sitten pitää naputella ne käsin, ja taas tulee virheitä. Sinänsä taisin kyllä selvitä päivästä ilman pahempia kämmejä, tosin se kone meni kahdesti tilttiin, ja taisipa siinä välähtää myös blue screen of death. ÄÄÄÄÄÄGHHHHHHHHHHHHHHH!!!
Sitten kun samaan aikaan pitäisi vielä huolehtia, että noutopöydässä on ruokaa, että astiahyllyjä tyhjennetään ja että kahvia riittää masiinassa, alkaa olla melkoinen repeämisen tunne, ja tällä kertaa se ei ole naurureps. Mutta ehkä se tästä, tänään oli kuulemma poikkeuksellisen hälinäpäivä. Noh, vielä kolme päivää töitä, ja sitten juhannuksen viettoon Joensuuhun. Tosin varoitan, että saatan siinä vaiheessa ryömiä uikuttaen jonnekin sillan alle piiloon.
Olen siis saanut töitä ABC-liikennemyymälästä, ja siinä missä viime viikko meni vielä tiskien monotonisessa maailmassa, tällä viikolla putosin sitten syvään veteen. Sori nyt vaan, jos joku asianosainen tätä lukee, mutta kuka vitun idiootti sen kassalaitteen on suunnitellut? Ainakin jotain Windowsin järjestelmää se käyttää, mikä selittää paljon. Siinä ei ole mitään loogista, vaan kaikki on jossain kymmenien mutkien takana! Todella helppo lyödä väärin, ja se masiina ei edes tunnista kaikkea. Osa lisukkeista puuttuu sieltä, joten sitten pitää naputella ne käsin, ja taas tulee virheitä. Sinänsä taisin kyllä selvitä päivästä ilman pahempia kämmejä, tosin se kone meni kahdesti tilttiin, ja taisipa siinä välähtää myös blue screen of death. ÄÄÄÄÄÄGHHHHHHHHHHHHHHH!!!
Sitten kun samaan aikaan pitäisi vielä huolehtia, että noutopöydässä on ruokaa, että astiahyllyjä tyhjennetään ja että kahvia riittää masiinassa, alkaa olla melkoinen repeämisen tunne, ja tällä kertaa se ei ole naurureps. Mutta ehkä se tästä, tänään oli kuulemma poikkeuksellisen hälinäpäivä. Noh, vielä kolme päivää töitä, ja sitten juhannuksen viettoon Joensuuhun. Tosin varoitan, että saatan siinä vaiheessa ryömiä uikuttaen jonnekin sillan alle piiloon.
- Mood: stressed
Ääh ääh ääh!!!
En saa mitään aikaiseksi, en ole edes hakenut kesätöitä, en ole hakenut asumistukea, olla möllötän vaan, ja dataan. Rahaa menee koko ajan turhaan, ulkona kahvitteluun ja sellaiseen, joka kyllä on mukavaa, mutta tulee perhanan kalliiksi pidemmän päälle. Ja kun niitä tuloja ei ole yhtään! Perse.
Ääh ääh äääähhhhh!!!!
Ostin tänäänkin kaksi levyä ja lipun Mokoman keikalle. Levyt maksoivat yhteensä sentään 19,90, etten onneksi täysihintaisia paukauttanut menemään. Ja tuli käytyä kahvilla ja jätskillä ja ruokakaupassa, ja ruokaan meni heittämällä enemmän, kuin levyihin. Kunpa söisin vähemmän, tai miulla olisi huono ruokahalu, niin säästäisin pitkän pennin. Onhan noista levyistä kuitenkin pidemmäksi aikaa iloa, kuin ruuasta, ja niillä on jälleenmyyntiarvo. Ruokaa on vähän paha jälleenmyydä, ellei kyseessä ole joku kakkarakastaja, l. koprofiili. Vielä pitäisi hommata pyörään ehkä jotain tarvikkeita, mikäli lamppu ei enää pelitä, ja telkkarin kaverina digiboksi olisi mukava. Tosin toistaiseksi riittäisi dvd-soitin, ja sellaisen voisin napata kotoa mukaan, kun eivät porukat kuitenkaan ikinä katso mitään dvd:itä.
Onnistuin sentään heittämään puolivahingossa puujalkain puujalan, kun Kerubissa keskustelimme Jeesuksen mahdollisesta ulkonäöstä. Länsimaisessa taiteessa Jesse on aika vaalea mies, ja sitten mietittiin, että miten esim. Israelissa hänet kuvataan. Totesin, että "ehkä Jeesus on sellainen ristiverinen!" Parin sekunnin hiljaisuus, ja naur naur reps reps. :D
En saa mitään aikaiseksi, en ole edes hakenut kesätöitä, en ole hakenut asumistukea, olla möllötän vaan, ja dataan. Rahaa menee koko ajan turhaan, ulkona kahvitteluun ja sellaiseen, joka kyllä on mukavaa, mutta tulee perhanan kalliiksi pidemmän päälle. Ja kun niitä tuloja ei ole yhtään! Perse.
Ääh ääh äääähhhhh!!!!
Ostin tänäänkin kaksi levyä ja lipun Mokoman keikalle. Levyt maksoivat yhteensä sentään 19,90, etten onneksi täysihintaisia paukauttanut menemään. Ja tuli käytyä kahvilla ja jätskillä ja ruokakaupassa, ja ruokaan meni heittämällä enemmän, kuin levyihin. Kunpa söisin vähemmän, tai miulla olisi huono ruokahalu, niin säästäisin pitkän pennin. Onhan noista levyistä kuitenkin pidemmäksi aikaa iloa, kuin ruuasta, ja niillä on jälleenmyyntiarvo. Ruokaa on vähän paha jälleenmyydä, ellei kyseessä ole joku kakkarakastaja, l. koprofiili. Vielä pitäisi hommata pyörään ehkä jotain tarvikkeita, mikäli lamppu ei enää pelitä, ja telkkarin kaverina digiboksi olisi mukava. Tosin toistaiseksi riittäisi dvd-soitin, ja sellaisen voisin napata kotoa mukaan, kun eivät porukat kuitenkaan ikinä katso mitään dvd:itä.
Onnistuin sentään heittämään puolivahingossa puujalkain puujalan, kun Kerubissa keskustelimme Jeesuksen mahdollisesta ulkonäöstä. Länsimaisessa taiteessa Jesse on aika vaalea mies, ja sitten mietittiin, että miten esim. Israelissa hänet kuvataan. Totesin, että "ehkä Jeesus on sellainen ristiverinen!" Parin sekunnin hiljaisuus, ja naur naur reps reps. :D
- Mood:
frustrated
Jaahas, en kyllä sitten ole jaksanutkaan tänne päivittää mitään. Ei ole enää mitään julkista raportoitavaa, kun näkee ihmisiä taas face-to-face. Ostin tänään Veitsi-Vakasta pienen soittorasian, musiikkina Imagine. Jotenkin soittorasian ääni on miusta aina ollut hyvin lohdullinen. Kohta pukkaa synttäreitäkin. Ikäneidoksi kohta tituleerataan. Lauseet ovat kovin irrallisia tänään, näemmä. NMESillä saattaa olla osansa tässä. :) Oli kyllä laatuviikonloppu, kiitos vielä kaikille järjestäjille, teidän apuna oli mukava olla.
Muutama päivä on oltu jo Suomen kamaralla. Järjestin ovelana kettuna yllärin kavereille, ja vain ilmestyin Jennan kanssa St. Patrick-pippaloihin Palaveriin. En tiedä, miksi halusin tähdätä moiseen draamaan, mutta iloisesti yllättyneitä ihmiset tuntuivat olevan. :D Tai Nooran "Maija, perkele!!" huudahdus oli aika monimerkityksinen, heheheee. Mutta summa summarum, ainakin miusta on mukava olla taas kotona.
Viimeiset päivät Irlannissa menivät vähän sumussa. Lähdin sunnuntaina Kilshannysta, Orla ja pojat saattoivat miut bussiasemalle. Dubliniin päästyäni otin taksin, ja menin Swordsin kaupunginosaan, josta olin varannut hotellihuoneen. Kävin illalla kiertelemässä ostaria, syömässä, ja katsomassa leffan (Confessions of a Shopaholic). Ihan jees, leffa tarkoituksena olikin katsoa juuri jotain rentouttavaa hömppää. Aamulla herätyskello pirahti soimaan puoli viideltä, ja tunnin päästä matkasin jo kentälle, taas taksilla. Lentokentällä sitten alkoivatkin iloiset ajat: laukut olivat paljon painavammat, mitä oletin. Olin siis punninnut niitä Hurleyillä, ja siellä henkilövaaka näytti ison laukun painoksi 16 kg ja pienemmän 11 kg. Jee, kentällä laukut olivatkin 17 ja 14 kg. Riemu oli tosiasia. Heitin sitten roskiin pari pulloa kosmetiikkaa, takin, housut, alkkareita, pitkiksiä, neljä paitaa, pyjaman, hiusharjan, purkat, karkit, lehden, kirjan, huulirasvat, kyniä ja vielä jotain muuta. Vähän kyrpi siinä vaiheessa, kun pääsin turvatarkastukseen. Ja taas se helkutin metallinpaljastin vinkui, vaikka miulle ei ollu mitään metallista päälläni. Argh. Suomessa raahauduin lopulta junalla kotiin, ja illallista syödessä meinasin nukahtaa lautasen ääreen. Kävin vielä saunassa. Hieman ärsytti myös, ettei 4.3. lähettämäni paketti ole vieläkään tullut perille. Eihän siellä ollutkaan kuin lahjaksi saamiani asioita, vaatteita ja tuliaiskarkkeja. :( Perse.
Tiistaina sitten tosiaan suoritin yllätysiskuni Joensuuhun, ja hengailin Jennan ja Siiri-koirulin luona. Onneksi ehdin nähdä yllättävän paljon tyyppejä, ja St. Patut olivat mukavat. Nyt kun vaan pääsisi nukkumaan viikon univelat pois. :) Tarkoituksenani on vielä laitella kuvia, ja muutenkin blogi jatkunee, vaikka Irlanti-kausi on nyt takana päin. Mutta tuntuu hyvältä nyt päättää tuo vaihe elämästä, vaikka Irlannin ajat sinällään olivatkin ihan mukavat, ja välivuosi siellä oli erittäin onnistunut päätös. Nokka kohti kevättä, ja toivon mukaan kämppää Jojesta.
Viimeiset päivät Irlannissa menivät vähän sumussa. Lähdin sunnuntaina Kilshannysta, Orla ja pojat saattoivat miut bussiasemalle. Dubliniin päästyäni otin taksin, ja menin Swordsin kaupunginosaan, josta olin varannut hotellihuoneen. Kävin illalla kiertelemässä ostaria, syömässä, ja katsomassa leffan (Confessions of a Shopaholic). Ihan jees, leffa tarkoituksena olikin katsoa juuri jotain rentouttavaa hömppää. Aamulla herätyskello pirahti soimaan puoli viideltä, ja tunnin päästä matkasin jo kentälle, taas taksilla. Lentokentällä sitten alkoivatkin iloiset ajat: laukut olivat paljon painavammat, mitä oletin. Olin siis punninnut niitä Hurleyillä, ja siellä henkilövaaka näytti ison laukun painoksi 16 kg ja pienemmän 11 kg. Jee, kentällä laukut olivatkin 17 ja 14 kg. Riemu oli tosiasia. Heitin sitten roskiin pari pulloa kosmetiikkaa, takin, housut, alkkareita, pitkiksiä, neljä paitaa, pyjaman, hiusharjan, purkat, karkit, lehden, kirjan, huulirasvat, kyniä ja vielä jotain muuta. Vähän kyrpi siinä vaiheessa, kun pääsin turvatarkastukseen. Ja taas se helkutin metallinpaljastin vinkui, vaikka miulle ei ollu mitään metallista päälläni. Argh. Suomessa raahauduin lopulta junalla kotiin, ja illallista syödessä meinasin nukahtaa lautasen ääreen. Kävin vielä saunassa. Hieman ärsytti myös, ettei 4.3. lähettämäni paketti ole vieläkään tullut perille. Eihän siellä ollutkaan kuin lahjaksi saamiani asioita, vaatteita ja tuliaiskarkkeja. :( Perse.
Tiistaina sitten tosiaan suoritin yllätysiskuni Joensuuhun, ja hengailin Jennan ja Siiri-koirulin luona. Onneksi ehdin nähdä yllättävän paljon tyyppejä, ja St. Patut olivat mukavat. Nyt kun vaan pääsisi nukkumaan viikon univelat pois. :) Tarkoituksenani on vielä laitella kuvia, ja muutenkin blogi jatkunee, vaikka Irlanti-kausi on nyt takana päin. Mutta tuntuu hyvältä nyt päättää tuo vaihe elämästä, vaikka Irlannin ajat sinällään olivatkin ihan mukavat, ja välivuosi siellä oli erittäin onnistunut päätös. Nokka kohti kevättä, ja toivon mukaan kämppää Jojesta.
- Mood:
hopeful - Music:Mokoma
Pakotin itseni naputtelemaan nyt jotain tuosta linnasta, vaikka kovasti olisi mieli vain tehnyt datailla turhilla sivuilla ja laiskotella... :P Ensin vähän faktoja, röyhkeästi esitteestä kopioiden:
Nykyinen linna valmistui n. 1425, tosin paikalla on ollut asutusta ja vartiotorni jo sieltä 1100-luvulta lähtien. 1500- ja 1600-luvuilla linna oli O'Brienien tärkeä tukikohta, ja linnan sisustukseen on hankittu juuri tuolta ajalta olevia esineitä ja huonekaluja. Monet tavarat siellä siis ovat tuotuja jostain muualta, mutta ajallisesti kuitenkin täsmäävät, ja vastaavia linnassa on varmaan ollutkin. Linnan ympärillä on keinotekoinen kylä, jonne on siiretty tai rakennettu vanhojen mallien pohjalta 1700- ja 1800-lukujen asumuksia ja rakennuksia. Sinänsä talot on ihan hienosti laitettu kuosiin, ne on todellakin tehty kivestä ja katettu heinällä (miten thatched suomennetaan järkeävästi?), lisäksi kaikissa paloi turvenuotio siellä takassa. Toisaalta kyllähän ne selvästi ovat sinne tuotuja, eikä missään ole tuolle ajalle kuuluvaa lehmänlannan hajua tai muuta "epämiellyttävää". Kesäaikaan kylässä näkee asukkaita, eli henkilökuntaa pukeutuneena ajan henkeen, kertomassa tarkemmin esim. sepän talosta. Nyt tosin oli aika hiljaista, eikä näyttelijöitä ollut töissä, mutta eipä se minua haitannut.
Kiertelyyn meni helposti puoli päivää, ja vähän harmitti, kun tässä vaiheessa vuotta kaikki puutarhat olivat vielä aika ankean näköisiä. Claudia ja toiset saksalaistytöt puhuivat vain saksaa keskenään, mikä myös vähän ihmetytti, mutta sainpahan sitten haahuilla omissa oloissani ja ajatuksissani. Kävin myös kierroksen lopuksi tea roomissa hörppäämässä vähän kuumaa teetä, ja syömässä aivan mahtavan omenapiirakan! Ehkä parasta pitkään aikaan, ja se tarjoiltiin vielä kermavaahdon kera... Njam! Nyt sitten kuvia kierrokselta, toivottavasti selittävät itse itsensä. Osa näistä onkin jo Facebookissa nähty.
Ylävasemmalla siis kalastajantalo, ja yläoikealla varsinainen linna. Alavasemmalla yksi linnan rouvainhuoneista, keskellä mielenkiintoista seinätaidella, ja alaoikealla esitteen mukaan varakkaan maanviljelijän talosta makkari. Noita Jeesus-patsaita ja -tauluja kyllä oli joka paikassa, ja etenkin makkareissa. En tajua, miten entisaikaan joka perheessä on ollut tusina penskaa, kun Jesse on koko ajan vahdannut seinältä. Minua kyllä ahdistaisi hommailla mitään, jos heti sängyn yläpuolella olisi joku vahtaava ihmishahmo... Puisto siis kaiken kaikkiaan oli ihan mukava kohde, ja kesällä siitä varmaan saa irti vielä enemmän.
Viime viikolla sitten viimein pääsin käymään Moherilla uudestaan! Edellinen reissuhan oli melkoinen phail... Nyt kuitenkin sää suosi, ja lähdin matkaan autolla. Pistetään tähän parit kuvat, vaikkei sitä upeutta voikaan millekään filmille tai muistikortille tallettaa.
Ylävasemmalla O'Brienin torni jyrkänteiden pohjoispuolella, yläoikealla ovelasti piilotettu vieraskeskus/matkamuistomyymälä/näyttely
Sit vielä pari randomia otosta. Ensimmäisenä Kilmacduaghin lievästi vino torni, vanhan luostarin raunoilla. Toisessa sitten allekirjoittanut itse Clyden kanssa. Huomatkaa, kuinka olen alentanut Heinola-paidan paskanmättöpaidaksi, muaahahahahahahaaaa!!! Ja kumisaappaat vain ovat niin hot. Lisäksi kuvassa on surullinen optinen harha, sillä Clyde on oikeasti ihan valtava hevonen, ja nyt mie näytän sen rinnalla paljon isommalta... :( Tossa se näyttää melkein ponilta.
Huhhuh, siinäpä kuvia kerrakseen... Palailen taas, kunhan jaksan. On tämä agraarielämä niin kuluttavaa.
Nykyinen linna valmistui n. 1425, tosin paikalla on ollut asutusta ja vartiotorni jo sieltä 1100-luvulta lähtien. 1500- ja 1600-luvuilla linna oli O'Brienien tärkeä tukikohta, ja linnan sisustukseen on hankittu juuri tuolta ajalta olevia esineitä ja huonekaluja. Monet tavarat siellä siis ovat tuotuja jostain muualta, mutta ajallisesti kuitenkin täsmäävät, ja vastaavia linnassa on varmaan ollutkin. Linnan ympärillä on keinotekoinen kylä, jonne on siiretty tai rakennettu vanhojen mallien pohjalta 1700- ja 1800-lukujen asumuksia ja rakennuksia. Sinänsä talot on ihan hienosti laitettu kuosiin, ne on todellakin tehty kivestä ja katettu heinällä (miten thatched suomennetaan järkeävästi?), lisäksi kaikissa paloi turvenuotio siellä takassa. Toisaalta kyllähän ne selvästi ovat sinne tuotuja, eikä missään ole tuolle ajalle kuuluvaa lehmänlannan hajua tai muuta "epämiellyttävää". Kesäaikaan kylässä näkee asukkaita, eli henkilökuntaa pukeutuneena ajan henkeen, kertomassa tarkemmin esim. sepän talosta. Nyt tosin oli aika hiljaista, eikä näyttelijöitä ollut töissä, mutta eipä se minua haitannut.
Kiertelyyn meni helposti puoli päivää, ja vähän harmitti, kun tässä vaiheessa vuotta kaikki puutarhat olivat vielä aika ankean näköisiä. Claudia ja toiset saksalaistytöt puhuivat vain saksaa keskenään, mikä myös vähän ihmetytti, mutta sainpahan sitten haahuilla omissa oloissani ja ajatuksissani. Kävin myös kierroksen lopuksi tea roomissa hörppäämässä vähän kuumaa teetä, ja syömässä aivan mahtavan omenapiirakan! Ehkä parasta pitkään aikaan, ja se tarjoiltiin vielä kermavaahdon kera... Njam! Nyt sitten kuvia kierrokselta, toivottavasti selittävät itse itsensä. Osa näistä onkin jo Facebookissa nähty.
Ylävasemmalla siis kalastajantalo, ja yläoikealla varsinainen linna. Alavasemmalla yksi linnan rouvainhuoneista, keskellä mielenkiintoista seinätaidella, ja alaoikealla esitteen mukaan varakkaan maanviljelijän talosta makkari. Noita Jeesus-patsaita ja -tauluja kyllä oli joka paikassa, ja etenkin makkareissa. En tajua, miten entisaikaan joka perheessä on ollut tusina penskaa, kun Jesse on koko ajan vahdannut seinältä. Minua kyllä ahdistaisi hommailla mitään, jos heti sängyn yläpuolella olisi joku vahtaava ihmishahmo... Puisto siis kaiken kaikkiaan oli ihan mukava kohde, ja kesällä siitä varmaan saa irti vielä enemmän.
Viime viikolla sitten viimein pääsin käymään Moherilla uudestaan! Edellinen reissuhan oli melkoinen phail... Nyt kuitenkin sää suosi, ja lähdin matkaan autolla. Pistetään tähän parit kuvat, vaikkei sitä upeutta voikaan millekään filmille tai muistikortille tallettaa.
Ylävasemmalla O'Brienin torni jyrkänteiden pohjoispuolella, yläoikealla ovelasti piilotettu vieraskeskus/matkamuistomyymälä/näyttely
Sit vielä pari randomia otosta. Ensimmäisenä Kilmacduaghin lievästi vino torni, vanhan luostarin raunoilla. Toisessa sitten allekirjoittanut itse Clyden kanssa. Huomatkaa, kuinka olen alentanut Heinola-paidan paskanmättöpaidaksi, muaahahahahahahaaaa!!! Ja kumisaappaat vain ovat niin hot. Lisäksi kuvassa on surullinen optinen harha, sillä Clyde on oikeasti ihan valtava hevonen, ja nyt mie näytän sen rinnalla paljon isommalta... :( Tossa se näyttää melkein ponilta.
Huhhuh, siinäpä kuvia kerrakseen... Palailen taas, kunhan jaksan. On tämä agraarielämä niin kuluttavaa.
Edellisestä päivityksestä onkin vierähtänyt melkein kuukausi! Ohoh. En vaan jotenkin ole jaksanut ajatella kirjoittamista, vaikka monta kertaa on tullut mieleen, että voisi blogiakin päivittää. Täällä kevät alkaa olla kovastikin tuloillaan, innokkaimmat leikkaavat jo nurmikkoa, ja narsissit ja muut sipulikasvit jo kukkivat. Krookukset <3 Muutenkin viime päivinä on ollut mukavan leutoa, kymmenen astetta lämmintä ja eteläinen tuuli. Eikä sadetta, woop woop!
Nyt keväällä sitten metsästyskausi on aluillaan, ja kyseessä on tietysti tää englantilaistyylinen ketunmetsästystraditio. Tosin täällä harvemmin mitään metsästetään, ennemminkin kyseessä on vain vauhdikas maastoesteratsastus. Olen ollut pari kertaa katsomassa, ja ihan mielenkiintoista se on, tosin taas kerran suomalainen ja irlantilainen hevoskulttuuri eroavat toisistaan valtavasti... Kattelin vähän huuli pyöreänä, kun osa ratsastajista näytti siltä, ettei koskaan ole kuullut myötäämisestä ja kevyestä istunnasta. Osa roikkui ohjissa mukana kuin lakanat narulla, ja heposet säntäilivät sinne tänne, osa rynnien aidoista läpi. Sitten sainkin kuulla, että monikaan ratsastaja Irlannissa ei ole koskaan käynyt tunneilla, tai missään opetuksessa! Onhan Suomessakin varmasti noita, mutta silti aika järkyttävää, että hevosparat joutuvat hyppäämään muureja ja muita "kiinteitä" esteitä selässään ratsastaja, joka ei osaa muuta kuin roikkua säkkinä mukana. Jopa Pat kuulemma on tällainen itseoppinut ratsastaja! O_O No, sen kyllä huomaa istunnasta, vaikka muuten se onkin ihan hyvä ratsastaja.
Lisäksi metsästyksen aikana jotkut rauhallisesti polttivat tupakkaa satulassa ollessaan, ja osa nautti jopa metsästysryypyn, eli kunnon tujauksen viskiä tai brandya siinä ratsastellessaan. Melkoista, sanoisin. Tupakka nyt on paitsi ruman näköistä, myös aika vaarallista. Mitäs, jos se hehkuva tumppi putoaakin suusta ja jää johonkin satulan ja hevosen väliin lämmittämään? Lisäksi jotkut olivat olevinaan kovinkin äijää, ja ratsastivat kypärän leukahihna auki... Voi äly, mitä vatipäitä. Sama sitten, onko koko kapine päässä, jos ei sitä kiinnitä. Tervetuloa aivovamma ja kallonmurtuma.
Muutama menestystarina mahtuu tähän kirjoitustaukoon. Onnistuin tallilla rauhoittelemaan Clyden niin hyvin, että pystyin nostamaan sen takajalan, vaikka tähän asti kyseinen operaatio on aina ollut melko hasardia toimintaa. Olen varmaan tästä kirjoittanut monta kertaa aiemminkin, mutta siis Clydeä voisi kuvailla sanoin "more issues than a fucking newsstand". Yksi näistä ongelmista hällä on jalkojen, erityisesti takajalkojen nosto esim. kengityksen ajaksi. Kun yhtenä iltana taas Pat meinasi hermostua Clyden pyörimiseen ja hermoiluun, kysyin, että saanko kokeilla yhtä taktiikkaa. Sitten rauhallisesti, hiljaa silitellen sain pollen rentoutumaan niin, että se antoi miun kulkea kaulan ali (tämäkin yleensä aiheuttaa hevoselle sydänhalvauksen), ja lopulta nostin takajalan ilmaan. Pat oli ihan yllättynyt, ja totesi, että "well done!" Vaikka olin tosi coolisti tuon jälkeen, olin sisäisesti haljeta riemusta. Jotakuinkin Gandalfia lainaten: "Niin, hyvä Gimli, on lohdullista huomata, ettei ole erehtynyt joka kohdassa". Täällä olo kun tuntui välillä yhdeltä pitkältä mokailujen putkelta. Viimeinkin tein jotain todella oikein, ja lisäksi tuo todisti sen, että hevosta voi käsitellä myös täysin äänettömästi ja lempeästi, ja silti päästä tuloksiin. Hieman maltillisemman innostuksen sai tänään aikaan erittäin onnistunut peruutus hevosenkuljetusvaunulle. Vetokoukku osui millilleen oikeaan kohtaan, ekalla yrittämällä. :D
Kuvia on taas kertynyt blogattavaksi, mutta tällä kertaa en jaksa laittaa yhtään. Kirjoitan ensi kerralla myös enemmän visiitistä Bunratty Castleen, yhteen alueen turistikohteista. Muuten linna ja sen ympärillä oleva puisto olivat aika peruskauraa, ja vähän tehdyn oloista, mutta mielestäni kuitenkin ehdotonta plussaa oli, että näyttelyissä oli paljon ihan henkilökohtaisia esineitä, ei vain jotain yleisiä tauluja tai haarniskoita. Minusta esimerkiksi vaatteet, kirjoitusvälineet ja muut "inhimilliset" tavarat ovat aina kiinnostavampia kuin rakennukset. Bunratty kyllä oli laitettu mielestäni hyvin entisaikojen kuntoon. Oli hauskaa bongailla yksityiskohtia, joissa vanhat irlantilaisuskomukset selvästi vielä olivat esillä. Vaikka linna oli rakennettu 1300-luvulla (enimmäkseen), ja siis hyvän aikaa kristityn Irlannin aikana, melkoisia vihjeitä siellä seinillä oli. Sarvipäähahmoja ja jalat levällään olevia naisfiguureja... :D Mutta Bunrattystä lisää siis seuraavassa päivityksessä.
Ai niin, nyt muuten iski raja vastaan Nora Robertseissa, ja pahasti. :/ En kestä, että kaikki hahmot ovat aina täydellisiä, atleettisia, karvattomia ja hienhajuttomia. Ja niillä on aina rahaa. Ja ne on tohtoreita tai vastaavia alle kolmekymppisinä. Ja ne kaikki menee lopussa naimisiin, ja haluavat lapsia. Palailin taas fantasian pariin, koska niissäkin on enemmän uskottavia juttuja kuin Robertseissa. Aloitin Robin Hobbin "The Farseer" trilogian, kohta on eka kirja luettuna. Vielä kun muistais palauttaa ajoissa kirjastoon...
Nyt keväällä sitten metsästyskausi on aluillaan, ja kyseessä on tietysti tää englantilaistyylinen ketunmetsästystraditio. Tosin täällä harvemmin mitään metsästetään, ennemminkin kyseessä on vain vauhdikas maastoesteratsastus. Olen ollut pari kertaa katsomassa, ja ihan mielenkiintoista se on, tosin taas kerran suomalainen ja irlantilainen hevoskulttuuri eroavat toisistaan valtavasti... Kattelin vähän huuli pyöreänä, kun osa ratsastajista näytti siltä, ettei koskaan ole kuullut myötäämisestä ja kevyestä istunnasta. Osa roikkui ohjissa mukana kuin lakanat narulla, ja heposet säntäilivät sinne tänne, osa rynnien aidoista läpi. Sitten sainkin kuulla, että monikaan ratsastaja Irlannissa ei ole koskaan käynyt tunneilla, tai missään opetuksessa! Onhan Suomessakin varmasti noita, mutta silti aika järkyttävää, että hevosparat joutuvat hyppäämään muureja ja muita "kiinteitä" esteitä selässään ratsastaja, joka ei osaa muuta kuin roikkua säkkinä mukana. Jopa Pat kuulemma on tällainen itseoppinut ratsastaja! O_O No, sen kyllä huomaa istunnasta, vaikka muuten se onkin ihan hyvä ratsastaja.
Lisäksi metsästyksen aikana jotkut rauhallisesti polttivat tupakkaa satulassa ollessaan, ja osa nautti jopa metsästysryypyn, eli kunnon tujauksen viskiä tai brandya siinä ratsastellessaan. Melkoista, sanoisin. Tupakka nyt on paitsi ruman näköistä, myös aika vaarallista. Mitäs, jos se hehkuva tumppi putoaakin suusta ja jää johonkin satulan ja hevosen väliin lämmittämään? Lisäksi jotkut olivat olevinaan kovinkin äijää, ja ratsastivat kypärän leukahihna auki... Voi äly, mitä vatipäitä. Sama sitten, onko koko kapine päässä, jos ei sitä kiinnitä. Tervetuloa aivovamma ja kallonmurtuma.
Muutama menestystarina mahtuu tähän kirjoitustaukoon. Onnistuin tallilla rauhoittelemaan Clyden niin hyvin, että pystyin nostamaan sen takajalan, vaikka tähän asti kyseinen operaatio on aina ollut melko hasardia toimintaa. Olen varmaan tästä kirjoittanut monta kertaa aiemminkin, mutta siis Clydeä voisi kuvailla sanoin "more issues than a fucking newsstand". Yksi näistä ongelmista hällä on jalkojen, erityisesti takajalkojen nosto esim. kengityksen ajaksi. Kun yhtenä iltana taas Pat meinasi hermostua Clyden pyörimiseen ja hermoiluun, kysyin, että saanko kokeilla yhtä taktiikkaa. Sitten rauhallisesti, hiljaa silitellen sain pollen rentoutumaan niin, että se antoi miun kulkea kaulan ali (tämäkin yleensä aiheuttaa hevoselle sydänhalvauksen), ja lopulta nostin takajalan ilmaan. Pat oli ihan yllättynyt, ja totesi, että "well done!" Vaikka olin tosi coolisti tuon jälkeen, olin sisäisesti haljeta riemusta. Jotakuinkin Gandalfia lainaten: "Niin, hyvä Gimli, on lohdullista huomata, ettei ole erehtynyt joka kohdassa". Täällä olo kun tuntui välillä yhdeltä pitkältä mokailujen putkelta. Viimeinkin tein jotain todella oikein, ja lisäksi tuo todisti sen, että hevosta voi käsitellä myös täysin äänettömästi ja lempeästi, ja silti päästä tuloksiin. Hieman maltillisemman innostuksen sai tänään aikaan erittäin onnistunut peruutus hevosenkuljetusvaunulle. Vetokoukku osui millilleen oikeaan kohtaan, ekalla yrittämällä. :D
Kuvia on taas kertynyt blogattavaksi, mutta tällä kertaa en jaksa laittaa yhtään. Kirjoitan ensi kerralla myös enemmän visiitistä Bunratty Castleen, yhteen alueen turistikohteista. Muuten linna ja sen ympärillä oleva puisto olivat aika peruskauraa, ja vähän tehdyn oloista, mutta mielestäni kuitenkin ehdotonta plussaa oli, että näyttelyissä oli paljon ihan henkilökohtaisia esineitä, ei vain jotain yleisiä tauluja tai haarniskoita. Minusta esimerkiksi vaatteet, kirjoitusvälineet ja muut "inhimilliset" tavarat ovat aina kiinnostavampia kuin rakennukset. Bunratty kyllä oli laitettu mielestäni hyvin entisaikojen kuntoon. Oli hauskaa bongailla yksityiskohtia, joissa vanhat irlantilaisuskomukset selvästi vielä olivat esillä. Vaikka linna oli rakennettu 1300-luvulla (enimmäkseen), ja siis hyvän aikaa kristityn Irlannin aikana, melkoisia vihjeitä siellä seinillä oli. Sarvipäähahmoja ja jalat levällään olevia naisfiguureja... :D Mutta Bunrattystä lisää siis seuraavassa päivityksessä.
Ai niin, nyt muuten iski raja vastaan Nora Robertseissa, ja pahasti. :/ En kestä, että kaikki hahmot ovat aina täydellisiä, atleettisia, karvattomia ja hienhajuttomia. Ja niillä on aina rahaa. Ja ne on tohtoreita tai vastaavia alle kolmekymppisinä. Ja ne kaikki menee lopussa naimisiin, ja haluavat lapsia. Palailin taas fantasian pariin, koska niissäkin on enemmän uskottavia juttuja kuin Robertseissa. Aloitin Robin Hobbin "The Farseer" trilogian, kohta on eka kirja luettuna. Vielä kun muistais palauttaa ajoissa kirjastoon...
Huhhuh, takana on pari tuntia innokasta tanssia tuolla kyseisellä kurssilla. Olen lokakuusta asti käynyt laittamassa jalalla koreasti, ja aika hyvin jo nyt sujuu eri kuviot. Tuota set dancingia voisi verrata tanhuihin, aika samanlaisia juttuja siellä on. Isolla porukalla siis humpataan menemään vinhan irkkumusiikin säestyksellä. Wikipediasta löytyy pieni artikkeli aiheesta: en.wikipedia.org/wiki/Set_dance Olen edistynyt siinä määrin, että käyn nykyään jo aikuisten tunnilla, en enää siellä nuorten ja aloittelijoiden porukassa :D
Muuten täällä eletäänkin mielenkiintoisia aikoja, sillä lauantai-iltana Orla otti kaviosta osumaa. Onneksi ei käyny kovin pahasti, muttaa kylkiluu häneltä murtui, joten aika pitkiä päiviä on tässä tullut tehtyä. Itse olin siis sunnuntaina Connemaran kiertoajelulla Claudian kanssa, joten en nähnyt tilannetta, mutta Orla oli pitelemässä kiinni Clyde-heppaa, kun Pat oli nousemassa satulaan. Clyde päätti, että "fuck this", ja lähti liikkeelle, työntäen Orlan pois tieltään huomaavaisesti takajalallaan. Tänään tosin itsekin sain kaviosta, kun Freddie-poni keksi mäjäyttää minua takajalallaan reiteeni. Onneksi se ei osunut kunnolla, tuntui lähinnä läpsyltä. Olin enimmäkseen yksin tallilla, kun Pat vei pari hevosta läheiselle tallille harjoitettavaksi, siellä kun on parempi kenttä kuin meillä. Karsinoita siivotessani päästin orivarsan puoleksi tunniksi hiekkakentälle, ja jostain syystä kopukka juoksi koko ajan ympäriinsä, välillä pukitellen ja piereskellen kovaäänisesti. Ilmeisesti hieman energiaa varastossa... Itse en siis hoputtanut sitä, tai ajanut millään lailla, mutta silti varsa juoksi itsensä hikeen siinä kentällä, ja lopulta piehtaroi kuralätäkössä. Muut pollet sentään tajusivat pitää itsensä kuivana.
Tosiaan, mainitsin tuossa ylempänä sen Connemaran kierroksen. Koska Claudialla ja minulla oli lauantai vapaata, lähdimme klo 7:30 matkaan kohti Galwayta. Perillä tavattiin Claudian kaksi au pair -kaveria, molemmat siis saksalaistyttöjä, joten aika nopeasti tytöt päätyivät puhumaan keskenään saksaa. Muuten kyllä olivat mukavia tyttöjä, eikä oikeastaan haitannut, etten jutellut paljoa matkalla. Edellisen viikon jäljiltä hiljaisuus oli erittäin tervetullutta, sillä Séamus ja Eoin puhuvat ihan tolkuttomasti... Talvikuukausina Irlannin luonto on vähän hillitymmin vihreä, joten Connemaran alueen karu kauneus korostui entisestään. Toisaalta olisi kyllä hienoa nähdä paikka myös kesällä, varsinkin Kylemore Abbeyn puutarhat. Siellä näkyi hortensioita ja ruusupuskia, mutta kaikki olivat tietysti aika ruskeita ja kukattomia tähän aikaan vuodesta. Kierros tehtiin pikkubussilla, mikä oli mukavaa, sillä pystyimme pysähtelemään useammin, eikä ihmisten purkautuminen autosta ja ahtautuminen takaisin autoon vienyt kovinkaan kauan aikaa. Laitan tähän parit kuvat kierrokselta.
Alinna siis Kylemore Abbey. Sen rakennutti englantilainen Mitchell Henry vuosina 1863-1868 vaimolleen. Sen jälkeen, kun Henryn vaimo kuoli heidän Egyptin-lomansa aikana Kairossa 1875, ei mies enää viettänyt siellä juurikaan aikaa. Molemmat on kuitenkin haudattu Abbeyn tontille, kauniiseen mausoleumiin. Abbey eli luostari tuosta rakennuksesta tuli vuonna 1920, kun benediktiiniläisnunnat ostivat tilukset. Todella kaunis ja rauhallinen paikka, mielellään siellä olisi pidemmänkin aikaa tallustellut.
Kello on jo yksi yöllä, ja huomenna taas tallipäivä edessä... Päivitän taas, jahka jotain kiinnostavaa tapahtuu. Yleinen mieliala on tällä hetkellä paranemaan päin; onneksi on mese ja facebook! ;)
Muuten täällä eletäänkin mielenkiintoisia aikoja, sillä lauantai-iltana Orla otti kaviosta osumaa. Onneksi ei käyny kovin pahasti, muttaa kylkiluu häneltä murtui, joten aika pitkiä päiviä on tässä tullut tehtyä. Itse olin siis sunnuntaina Connemaran kiertoajelulla Claudian kanssa, joten en nähnyt tilannetta, mutta Orla oli pitelemässä kiinni Clyde-heppaa, kun Pat oli nousemassa satulaan. Clyde päätti, että "fuck this", ja lähti liikkeelle, työntäen Orlan pois tieltään huomaavaisesti takajalallaan. Tänään tosin itsekin sain kaviosta, kun Freddie-poni keksi mäjäyttää minua takajalallaan reiteeni. Onneksi se ei osunut kunnolla, tuntui lähinnä läpsyltä. Olin enimmäkseen yksin tallilla, kun Pat vei pari hevosta läheiselle tallille harjoitettavaksi, siellä kun on parempi kenttä kuin meillä. Karsinoita siivotessani päästin orivarsan puoleksi tunniksi hiekkakentälle, ja jostain syystä kopukka juoksi koko ajan ympäriinsä, välillä pukitellen ja piereskellen kovaäänisesti. Ilmeisesti hieman energiaa varastossa... Itse en siis hoputtanut sitä, tai ajanut millään lailla, mutta silti varsa juoksi itsensä hikeen siinä kentällä, ja lopulta piehtaroi kuralätäkössä. Muut pollet sentään tajusivat pitää itsensä kuivana.
Tosiaan, mainitsin tuossa ylempänä sen Connemaran kierroksen. Koska Claudialla ja minulla oli lauantai vapaata, lähdimme klo 7:30 matkaan kohti Galwayta. Perillä tavattiin Claudian kaksi au pair -kaveria, molemmat siis saksalaistyttöjä, joten aika nopeasti tytöt päätyivät puhumaan keskenään saksaa. Muuten kyllä olivat mukavia tyttöjä, eikä oikeastaan haitannut, etten jutellut paljoa matkalla. Edellisen viikon jäljiltä hiljaisuus oli erittäin tervetullutta, sillä Séamus ja Eoin puhuvat ihan tolkuttomasti... Talvikuukausina Irlannin luonto on vähän hillitymmin vihreä, joten Connemaran alueen karu kauneus korostui entisestään. Toisaalta olisi kyllä hienoa nähdä paikka myös kesällä, varsinkin Kylemore Abbeyn puutarhat. Siellä näkyi hortensioita ja ruusupuskia, mutta kaikki olivat tietysti aika ruskeita ja kukattomia tähän aikaan vuodesta. Kierros tehtiin pikkubussilla, mikä oli mukavaa, sillä pystyimme pysähtelemään useammin, eikä ihmisten purkautuminen autosta ja ahtautuminen takaisin autoon vienyt kovinkaan kauan aikaa. Laitan tähän parit kuvat kierrokselta.
Alinna siis Kylemore Abbey. Sen rakennutti englantilainen Mitchell Henry vuosina 1863-1868 vaimolleen. Sen jälkeen, kun Henryn vaimo kuoli heidän Egyptin-lomansa aikana Kairossa 1875, ei mies enää viettänyt siellä juurikaan aikaa. Molemmat on kuitenkin haudattu Abbeyn tontille, kauniiseen mausoleumiin. Abbey eli luostari tuosta rakennuksesta tuli vuonna 1920, kun benediktiiniläisnunnat ostivat tilukset. Todella kaunis ja rauhallinen paikka, mielellään siellä olisi pidemmänkin aikaa tallustellut.
Kello on jo yksi yöllä, ja huomenna taas tallipäivä edessä... Päivitän taas, jahka jotain kiinnostavaa tapahtuu. Yleinen mieliala on tällä hetkellä paranemaan päin; onneksi on mese ja facebook! ;)
Vajaa vuorokausi Clarea takana. Lento ja muu matkustelu sujui hyvin, joskin lievää ahdistusta oli havaittavissa. Jotenkin nyt kotoa lähteminen oli paljon hankalampaa, kuin viime kesänä. Kulttuurishokki, tai siis sen välilaskuvaihe osui juuri pahaan saumaan. Mitä muistan vaihtarivuoden orientaatioista, niin kulttuurishokki etenee sellaisina aaltoina. Ensin tulee sellainen turistivaihe, kun kaikki on uutta ja hienoa ja jännittävää. Sitten parin kuukauden kuluttua tulee laskuhumala, kun koti-ikävä iskee ja muutenkin alkaa huomata negatiivisia asioita vieraassa kulttuurissa. Siitä lähdetään taas uuteen nousuun, kun pikkuhiljaa alkaa olla sinut ympäristönsä ja kielen kanssa. Joulun aikoihin sitten tulee taas mahalasku, kun silloin varmasti tulee mieleen perhe ja ystävät tavallista voimakkaammin. Itse satuin juuri käymään kotona tässä vaiheessa, joten ehkä siksi kaikki Suomessa tuntui maailman parhaimmilta asioilta, ja paluu tänne oli yhtä riemuisa kuin hiehon kyyti Järvi-Suomen Porttiin. No, tästä pitäisi taas olotilan kohentua kuukauden sisään, kun taas pääsee näihin rutiineihin takaisin sisään.
Viime kesänä oli ukkonen sinä iltana, kun saavuin, ja taas vuorokauden sisään perille pääsystä salamat räiskyivät ja sähköt meinasivat mennä pariinkin otteeseen. Taivaalta tuli herneen kokoisia rakeita, ja tuuli vinkui ja ulvoi koko talossa. Olen kyllä dataillut koko päivän, eli sen suhteen olen saanut olla sisällä, lämpimässä. Tänään töitäni on ollu lähinnä vahtia poikia, ja tehdä ruokaa. Ensi viikko sitten onkin vähän rankempi, kun Orla on viisi päivää Dublinissa... Sisulla siitä selviää, ehe ehe.
Janille tiedoksi, että olen edennyt jo kohtalaisesti siinä Ursula Le Guinin kirjassa, mutta yllättävän hidaslukuista se on, vaikkakin mielenkiintoista. Olen ehkä lukenut muutaman Nora Robertsin liikaa, kun aivot ei enää jaksa keskittyä yhtään erilaiseen tekstiin.
Viime kesänä oli ukkonen sinä iltana, kun saavuin, ja taas vuorokauden sisään perille pääsystä salamat räiskyivät ja sähköt meinasivat mennä pariinkin otteeseen. Taivaalta tuli herneen kokoisia rakeita, ja tuuli vinkui ja ulvoi koko talossa. Olen kyllä dataillut koko päivän, eli sen suhteen olen saanut olla sisällä, lämpimässä. Tänään töitäni on ollu lähinnä vahtia poikia, ja tehdä ruokaa. Ensi viikko sitten onkin vähän rankempi, kun Orla on viisi päivää Dublinissa... Sisulla siitä selviää, ehe ehe.
Janille tiedoksi, että olen edennyt jo kohtalaisesti siinä Ursula Le Guinin kirjassa, mutta yllättävän hidaslukuista se on, vaikkakin mielenkiintoista. Olen ehkä lukenut muutaman Nora Robertsin liikaa, kun aivot ei enää jaksa keskittyä yhtään erilaiseen tekstiin.
Suomessa taasen, lomasella. Kävin tänään ihanalla kävelyllä metsässä, tai sellasella luontopolulla. Vaikkei polkua oltu avattu, niin ei siinä ollu kuin nilkkoihin asti lunta, joten hyvin pääsin talsimaan eteenpäin. Nappailin vielä paljon kuvia, ja söin lunta. Saunakin oli nannaa, ja uskalsin jopa ajaa taas autoa täällä oikeanpuoleisessa liikenteessä. Oli kyllä varsin hiljaista tien päällä, joten ei ressittänyt. Tosin olen vakuuttunut siitä, että Ford Focuksen ohjaus on ehkä parasta ikinä, sen lötkön Avensiksen jälkeen, sori vaan Toyotanistit... :D
Uusi vuosi, tai siis sen vaihde Joensuussa oli mahtava. Olin tosin evo, ja toin Hannalle samanlaisen kortin, jonka lähetin hänelle jo aiemmin. Ei vaan pystyny muistamaan... Turisas DVD saavutti suuren suosion, ainakin kahden henkilön kohdalla. Ja Kottareiden kiekko toimi myös krapulapäivän mausteena, tosin itsellä ei ees pahemmin ollut kankkusta. Väsy kylläkin, kun Jussin sanamuunnosbileet jatkuivat aamuviiteen. Hajosin suunnilleen joka lohkaisulle, eikä sitä reaktiota edes selitä päihtymys tai väsymys, korostaa kyllä ehkä. Mutta tonaaliset arvet ja tunkkanen messu vain pudottivat miut kirjaimellisesti lattialle.
Huomenna Tanja tulee varmaan visiitille, ja voidaan tuhota litra kahvia ja sielumme. :) Ja ensi viikolla yritän mennä katsomaan Suskun uutta kotia. Sitten lauantaina onkin jo Ukkosmaineen keikka, ja nokkani kääntyy taas kohti Joensuuta. Nähdään pian, frendit.
Uusi vuosi, tai siis sen vaihde Joensuussa oli mahtava. Olin tosin evo, ja toin Hannalle samanlaisen kortin, jonka lähetin hänelle jo aiemmin. Ei vaan pystyny muistamaan... Turisas DVD saavutti suuren suosion, ainakin kahden henkilön kohdalla. Ja Kottareiden kiekko toimi myös krapulapäivän mausteena, tosin itsellä ei ees pahemmin ollut kankkusta. Väsy kylläkin, kun Jussin sanamuunnosbileet jatkuivat aamuviiteen. Hajosin suunnilleen joka lohkaisulle, eikä sitä reaktiota edes selitä päihtymys tai väsymys, korostaa kyllä ehkä. Mutta tonaaliset arvet ja tunkkanen messu vain pudottivat miut kirjaimellisesti lattialle.
Huomenna Tanja tulee varmaan visiitille, ja voidaan tuhota litra kahvia ja sielumme. :) Ja ensi viikolla yritän mennä katsomaan Suskun uutta kotia. Sitten lauantaina onkin jo Ukkosmaineen keikka, ja nokkani kääntyy taas kohti Joensuuta. Nähdään pian, frendit.
Eipä kyllä tänä jouluna se kuuluisa joulunhenki ehtinyt meikäläiselle asti... Harvoinpa on tuntunut näin epä-joululta. Huoh. Jotain kertonee se, että dataan aattona, kun ei järkevämpääkään tekemistä ole. Penskat nyt on ihan lentoon lähdössä, kun yöllä pukki tulee, itseäni lähinnä kyrpii, että myöhemmin pitää vielä saada paketoitua pari lahjaa, ja sit roudata ne kuusen alle. Eilen taas "mokailin", kun pojilla oli viimeinen koulupäivä ennen lomaa. Tarkoitus oli, että molemmat menevät kouluun, vaikka Eoin olikin vähän kipeä, koska niillä oli vaan pari tuntia koulua ylipäätään. Meidän olisi sillä välin pitänyt mennä ruunaamaan Freddy-poni. No, aamulla Eoinilla oli 38,2 kuumetta, ja muutenkin se valitteli ties mitä vaivaa, joten ajattelin, että parempi sen on jäädä nukkumaan, ettei sitten joulupäivänä ole koomassa. Ja taas teit virheen, Maija! Iltapäivällä menin sitten yksin tallille, että tulee hevoset ruokittua, kun kuulemma päivän aikataulut meni tuon takia ihan vituilleen. Kun Eoin ei voi olla kahta tuntia yksin kotona. Äääääähh, onneksi viikon päästä oon jo Suomessa.
Ja voi vittu, kun edes KERRAN miun nimi olisi jossain oikein! Nää kirjottaa miun nimen aina Miaja, en tajua miksi, kun olen itse kirjottanut sen useasti näkyvälle paikalle, ja esim. sähköpostieni loppuun aina, kuten kuuluukin. Vittu mie muutan kohta nimeni joksikin todella yksinkertaiseksi, kun kukaan ei näemmä viitsi vaivautua kirjottamaan viittä kirjainta peräkkäin oikeassa järjestyksessä. Oon ollu Mya, Miaija, Miaja, Mia... Sukunimestä nyt puhumattakaan. Ymmärrän, ettei enkunkielisille ihmisille pelkästään lausuttuna miun nimen kirjoitusasu voi valjeta, mutta kun oikeesti oon kirjottanu sen niin moneen kertaan, että luulis ees jollekin jäävän mieleen. Teeman sopien The Ting Tingsin laulu "That's Not My Name":
Four little words just to get me along It's a difficulty and I'm biting on my tongue and I I keep stalling, keeping me together People around gotta find something to say now Holding back, everyday the same Don't wanna be a loner Listen to me, oh no I never say anything at all But with nothing to consider they forget my name (ame, ame, ame) They call me 'Hell' They call me 'Stacey' They call me 'her' They call me 'Jane' That's not my name That's not my name That's not my name That's not my name They call me 'quiet girl' But i'm a riot Mary, Jo, Liza Always the same That's not my name That's not my name That's not my name That's not my name I miss the catch if they throw me the ball I'm the last chick standing up against the wall Keep up, falling, these heels they keep me boring Getting glammed up and sitting on the fence now So alone all the time and I Lock myself away Listen to me, i'm not Although i'm dressed up, out and all with Everything considered they forget my name (ame, ame, ame) They call me 'Hell' They call me 'Stacey' They call me 'her' They call me 'Jane' That's not my name That's not my name That's not my name That's not my name They call me 'quiet girl' But i'm a riot Mary, Jo, Lisa Always the same That's not my name That's not my name That's not my name That's not my name Are you calling me darling? Are you calling me bird? Are you calling me darling? Are you calling me bird?
Miulta onkin pari kertaa jo kyselty, että millaisia jouluhommia täällä on tehty, tai millainen joulunvietto Irlannissa on. No, tietysti sen joulupäivän hässäkän näkee vasta sitten, mutta on täällä jo kaikkea valmisteltu. Kuusi tuotiin sisään pari päivää sitten, ja koristeltiin. Latvassa nököttää tähden sijaan enkeli, tosin nyt asetelma näyttää enkelin kannalta aika kivuliaalta... ;) Tänään sitten laiteltiin jouluvaloja ikkunoihin, ja punaisia ja kultaisia nauhoja takanympärille. Oviin pistettiin rusetit, ja ikkunalaudoilla on seimiasetelmia ja joulukoristeita. Miunkin ikkunalaudalla on sähkökynttilä, ja ovessa pieni rusetti. Kaupoissa on tosiaan joulukamaa ollut pitkään, jo marraskuun alusta lähtien. Suurin osa irlantilaisista taitaa satsata koristeluun saman verran kuin suomalaisetkin, tutunomaisia ovikransseja ja ulkovaloja täälläkin näkee. Sitten on tietysti niitä, jotka korvaavat puuttuvaa järkensä valoa asentamalla talonsa ympärille, päälle ja sisälle kaiken, mitä paikallisesta Eko-Visiosta irti lähtee. Olen nähnyt pari todella kammottavaa esimerkkiä: paljon vilkkuvia, sinisiä valoja (tulee poliisit mieleen); motorisoitu pukki, joka kiipeää seinää pitkin (ei onneksi yhtään kammottava); kaikenmaailman valaistuja rekiä ja sykkiviä, kakofonisia valoja. Henkilökohtaisesti ne karkottaa miusta viimeisenkin joulumielen.
Ei kyllä muutenkaan ole ollut itsellä kovin jouluinen olo. Elän ikuista lokakuuta täällä. Aina on se +6 astetta lämmintä ja tihkusadetta ja tuulta. Pimeämpää tietysti on, kuin alkusyksystä, mutta ei Suomen mittakaavaa. Täällä aurinko nousee näin joulukuussa siinä kahdeksan maissa, ja laskee vähän neljän jälkeen. Valoisaa on kuitenkin se reilu 8 tuntia vuorokaudesta. Jani sitten kyseli, että onko ikävä porukoita. No, minulle ei ainakaan kannata olla kateellinen siitä, että en vietä joulua kotona. Kyllä nimittäin näin joulun aikaan alkaa vähän kirpaista, kun haluaisi olla jotenkin tutussa ympäristössä. Tämä onkin elämäni toinen joulu jossain muualla, kuin vanhempien luona. Jouluruokia saan kyllä sitten Parikkalassa varmaan ihan liiankin kanssa ahtaa, mutta kieltämättä nyt on jo kova mieli päästä Suomeen. Kolme viikkoa siellä tuntuu ihan tajuttoman lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta, äkkiä se aika varmaan täälläkin sit menee kevätpuolella. Suomesta palattuani onkin enää 8 viikkoa täällä oleilua. Melkein voisi läppärinkin jättää siksi aikaa kotiin... tai no ei nyt sentään, hehee! :D Mutta palatakseni jouluperinteisiin, täällä ei myöskään telkkarista tule mitään joulukalenteria, vain joka päivä Irlannin YLE:n eli RTÉ:n lastenohjelmia, jotka on kaikki niin meluisia ja ihkuja ja kaikki nauraa ja jee!! No tajuan joo, että lastenohjelmien kuuluukin olla sellaisia, mutta pari musiikkiohjelmaa on kyllä jo ihmisyyden rajoilla. Niille laulajille (parikymppisiä miehiä ja naisia) täytyy maksaa ihan helkutisti, että ne esittää sitä kamaa esim. joku kissapuku päällä telkassa.... Jouluruuista vielä sen verran, että täällä kalkkuna on yleisin lihatuote juhlapöydässä, ja meillekin sellainen roudataan. Mince pies, eli paikalliset joulutortut ovat ihan jees, ja tänään Orla leipoi joulukakun. Huomenna voisin yrittää vääntää tryffeleitä, kun olen koko päivän kotona.
Mutta suurin järkytys: EI LUMIUKKOA! Siis mitvit, se ihanuus jäänee nyt tältä joululta väliin! Yritin myös etsiä DVD:tä, mutta ei löytynyt. Onneksi on edes YouTube, ja pätkityt versiot. Eipä kyllä nää ehkä ihan tajuaiskaan, että mistä on kyse, jos lykkäisin DVD:n masiinaan ja alkaisin pillittää saman tien. Miusta näköjään on tullut vanhemmiten entistä tunteellisempi tällaisten nostalgia-asioiden suhteen, ja jo pelkän alkuperäisbiisin kuuleminen saa tipan linssiin. Viime vuonna Lumiukkoa katsoessa itkeä tihrustin melkein koko ajan... Ja tallilla ollessa kerran lauloin Varpunen jouluaamuna-tsipaletta, mutta piti lopettaa kesken, kun tuli pala kurkkuun. Saa nähdä, miltä joulu tuntuu sitten täällä.
Muutenkin koti-ikävä saa vähän outoja muotoja täällä: olen esimerkiksi vakuuttunut, että Northern Kings on oikeasti tosi hieno juttu, eikä yhtään korni. Ja vedin yks päivä puoli pussia lakritsia, vaikken oikeastaan edes tykkää siitä. Tai siis Jennalle terveisiä, että kyllä syön sitä välillä, ja arvostan, että toit sitä mukanasi, mutta siis normaalisti en yleensä osta lakritsia tai salmiakkia itselleni. Reilun viikon päästä tosin olenkin jo takaisin tutuilla tienoilla, toivottavasti lunta on sitten edes sanottavasti. Tutkailin tuossa tosin kalenteria, ja tajusin, että kahteen ja puoleen viikkoon ei hirveästi ehdi. Käyn siis kyllä Joensuussa, mutta muualla en varmaan kerkeä vierailemaan, kun haluaisin olla kotonakin. Ja äiti ja mummo varmasti kannattaa suuresti jälkimmäistä vaihtoehtoa. Perseestä on, että tunnen syyllisyyttä, tein niin tai näin. Itse siis haluan nähdä ystäviä mahd. paljon, mutta toisaalta myös olla rauhassa kotona ja käydä kävelemässä metsässä, joten nyt revin itse itseäni kahteen suuntaan.
Näin viime yönä pitkästä aikaa unta Pojusta. Vaikea uskoa, että hänen poismenosta on jo lähes puoli vuotta.
Ei kyllä muutenkaan ole ollut itsellä kovin jouluinen olo. Elän ikuista lokakuuta täällä. Aina on se +6 astetta lämmintä ja tihkusadetta ja tuulta. Pimeämpää tietysti on, kuin alkusyksystä, mutta ei Suomen mittakaavaa. Täällä aurinko nousee näin joulukuussa siinä kahdeksan maissa, ja laskee vähän neljän jälkeen. Valoisaa on kuitenkin se reilu 8 tuntia vuorokaudesta. Jani sitten kyseli, että onko ikävä porukoita. No, minulle ei ainakaan kannata olla kateellinen siitä, että en vietä joulua kotona. Kyllä nimittäin näin joulun aikaan alkaa vähän kirpaista, kun haluaisi olla jotenkin tutussa ympäristössä. Tämä onkin elämäni toinen joulu jossain muualla, kuin vanhempien luona. Jouluruokia saan kyllä sitten Parikkalassa varmaan ihan liiankin kanssa ahtaa, mutta kieltämättä nyt on jo kova mieli päästä Suomeen. Kolme viikkoa siellä tuntuu ihan tajuttoman lyhyeltä ajalta, mutta toisaalta, äkkiä se aika varmaan täälläkin sit menee kevätpuolella. Suomesta palattuani onkin enää 8 viikkoa täällä oleilua. Melkein voisi läppärinkin jättää siksi aikaa kotiin... tai no ei nyt sentään, hehee! :D Mutta palatakseni jouluperinteisiin, täällä ei myöskään telkkarista tule mitään joulukalenteria, vain joka päivä Irlannin YLE:n eli RTÉ:n lastenohjelmia, jotka on kaikki niin meluisia ja ihkuja ja kaikki nauraa ja jee!! No tajuan joo, että lastenohjelmien kuuluukin olla sellaisia, mutta pari musiikkiohjelmaa on kyllä jo ihmisyyden rajoilla. Niille laulajille (parikymppisiä miehiä ja naisia) täytyy maksaa ihan helkutisti, että ne esittää sitä kamaa esim. joku kissapuku päällä telkassa.... Jouluruuista vielä sen verran, että täällä kalkkuna on yleisin lihatuote juhlapöydässä, ja meillekin sellainen roudataan. Mince pies, eli paikalliset joulutortut ovat ihan jees, ja tänään Orla leipoi joulukakun. Huomenna voisin yrittää vääntää tryffeleitä, kun olen koko päivän kotona.
Mutta suurin järkytys: EI LUMIUKKOA! Siis mitvit, se ihanuus jäänee nyt tältä joululta väliin! Yritin myös etsiä DVD:tä, mutta ei löytynyt. Onneksi on edes YouTube, ja pätkityt versiot. Eipä kyllä nää ehkä ihan tajuaiskaan, että mistä on kyse, jos lykkäisin DVD:n masiinaan ja alkaisin pillittää saman tien. Miusta näköjään on tullut vanhemmiten entistä tunteellisempi tällaisten nostalgia-asioiden suhteen, ja jo pelkän alkuperäisbiisin kuuleminen saa tipan linssiin. Viime vuonna Lumiukkoa katsoessa itkeä tihrustin melkein koko ajan... Ja tallilla ollessa kerran lauloin Varpunen jouluaamuna-tsipaletta, mutta piti lopettaa kesken, kun tuli pala kurkkuun. Saa nähdä, miltä joulu tuntuu sitten täällä.
Muutenkin koti-ikävä saa vähän outoja muotoja täällä: olen esimerkiksi vakuuttunut, että Northern Kings on oikeasti tosi hieno juttu, eikä yhtään korni. Ja vedin yks päivä puoli pussia lakritsia, vaikken oikeastaan edes tykkää siitä. Tai siis Jennalle terveisiä, että kyllä syön sitä välillä, ja arvostan, että toit sitä mukanasi, mutta siis normaalisti en yleensä osta lakritsia tai salmiakkia itselleni. Reilun viikon päästä tosin olenkin jo takaisin tutuilla tienoilla, toivottavasti lunta on sitten edes sanottavasti. Tutkailin tuossa tosin kalenteria, ja tajusin, että kahteen ja puoleen viikkoon ei hirveästi ehdi. Käyn siis kyllä Joensuussa, mutta muualla en varmaan kerkeä vierailemaan, kun haluaisin olla kotonakin. Ja äiti ja mummo varmasti kannattaa suuresti jälkimmäistä vaihtoehtoa. Perseestä on, että tunnen syyllisyyttä, tein niin tai näin. Itse siis haluan nähdä ystäviä mahd. paljon, mutta toisaalta myös olla rauhassa kotona ja käydä kävelemässä metsässä, joten nyt revin itse itseäni kahteen suuntaan.
Näin viime yönä pitkästä aikaa unta Pojusta. Vaikea uskoa, että hänen poismenosta on jo lähes puoli vuotta.
Tallilla Pat onnistui rusikoimaan traktorilla vesiputken, joten pari päivää keploteltiin hevosille vettä sadevesiastioista jne. Mielenkiintoinen homma, kun hevosia on kuusi, ja jokainen kuluttaa noin 50 litraa vettä päivässä. Onneksi tänään saatiin putki korjattua.
Kun oltiin haettu pojat koulusta, niin mietin välilä siinä kotimatkalla, että mikä on, kun vähän virtsa haisee. Tuumin, että ehkä miun lahkeisiin oli tarttunut kusista purua tai muuten tallilta tullessa on jotain hajuja jäänyt. Sitten eteisessä Eoin sanoo: "Dad, I accidentally pee'd in my pants today." Mahtavaa. Ymmärrän kyllä, että vahinkoja sattuu, ja itsekin taisin kerhossa joskus lirauttaa lattialle pissat, mutta jostain syystä Eoin ei voinu sanoa missään vaiheessa mitään opettajalle. Ja tämä urea-episodi tapahtui jo aamupäivällä. Selvisipä sekin pissanhajun syy.
Varasin huoneen sunnuntai-illaksi 28.12. Dublinista, ja päätin repäistä: varasin itselleni yhdenhengen huoneen, omalla kylppärillä :D Eipä tarvii sit varoa muita ihmisiä aamuyöstä, kun pitää lähteä lentokentälle, saa mennä nukkumaan kun haluaa ja räpsäyttää aamulla valot päälle. Läppärin sisältävä matkalaukkunikaan ei lähde kenenkään mukaan. Toivottavasti sitten pääsisin Dubliniin iltapäivän aikana, että ehdin käydä vielä viime hetken ostoksilla, jos jotain tarvitsee.
Ai niin, ja dramatiikkaakin on viime päiviin sisältynyt. Lauantaina tallilta tullessa ajelin yksin kotiin, ja oli jo pimeää. Joku pässinpää vielä päätti ajaa ihan takapuskurissani kiinni. Pari kilometriä ennen kotia, hauskan pikku mutkan jälkeen ehdin juuri rekisteröidä ajovalojen loisteessa valkoisia möykkyjä tiellä. Jarrut pohjaan. Lampaita! Ei viddu, kymmenkunta lammasta oli keskellä tietä, ilmiselvästi karkumatkalla. Ja koska toinen auto oli persiissä kiinni, mietin jo, että lampaat vai ketjukolari, lampaat vai ketjukolari. Onneksi ei ollut jäätä tienpinnalla, ja auto pysähtyi juuri ennen mokomia määkijöitä, ja takana tullut autokin kai tajusi esteen tiellä. Vähän kädet tärisi sen jälkeen, mutta vaaralta vältyttiin. Kaikenlaista sitä kohtaakin Irlannissa...
Kun oltiin haettu pojat koulusta, niin mietin välilä siinä kotimatkalla, että mikä on, kun vähän virtsa haisee. Tuumin, että ehkä miun lahkeisiin oli tarttunut kusista purua tai muuten tallilta tullessa on jotain hajuja jäänyt. Sitten eteisessä Eoin sanoo: "Dad, I accidentally pee'd in my pants today." Mahtavaa. Ymmärrän kyllä, että vahinkoja sattuu, ja itsekin taisin kerhossa joskus lirauttaa lattialle pissat, mutta jostain syystä Eoin ei voinu sanoa missään vaiheessa mitään opettajalle. Ja tämä urea-episodi tapahtui jo aamupäivällä. Selvisipä sekin pissanhajun syy.
Varasin huoneen sunnuntai-illaksi 28.12. Dublinista, ja päätin repäistä: varasin itselleni yhdenhengen huoneen, omalla kylppärillä :D Eipä tarvii sit varoa muita ihmisiä aamuyöstä, kun pitää lähteä lentokentälle, saa mennä nukkumaan kun haluaa ja räpsäyttää aamulla valot päälle. Läppärin sisältävä matkalaukkunikaan ei lähde kenenkään mukaan. Toivottavasti sitten pääsisin Dubliniin iltapäivän aikana, että ehdin käydä vielä viime hetken ostoksilla, jos jotain tarvitsee.
Ai niin, ja dramatiikkaakin on viime päiviin sisältynyt. Lauantaina tallilta tullessa ajelin yksin kotiin, ja oli jo pimeää. Joku pässinpää vielä päätti ajaa ihan takapuskurissani kiinni. Pari kilometriä ennen kotia, hauskan pikku mutkan jälkeen ehdin juuri rekisteröidä ajovalojen loisteessa valkoisia möykkyjä tiellä. Jarrut pohjaan. Lampaita! Ei viddu, kymmenkunta lammasta oli keskellä tietä, ilmiselvästi karkumatkalla. Ja koska toinen auto oli persiissä kiinni, mietin jo, että lampaat vai ketjukolari, lampaat vai ketjukolari. Onneksi ei ollut jäätä tienpinnalla, ja auto pysähtyi juuri ennen mokomia määkijöitä, ja takana tullut autokin kai tajusi esteen tiellä. Vähän kädet tärisi sen jälkeen, mutta vaaralta vältyttiin. Kaikenlaista sitä kohtaakin Irlannissa...
Takana on kyllä niin järisyttävät neljä päivää, että vieläkin heikottaa. Jenna siis tuli Eireen viikon mittaiselle lomalle/ostosmatkalle, ja tokihan se piti järjestää kunnon rehvit. Uskomatonta kyllä, edellisen kerran nähtiin kasvokkain puoli vuotta sitten! Seuraava matkaraportti sisältää paljon ruokaa.
Päätimme siis tavata tiistaina Galwayssa, ja varattiin huone Kinlay Housesta. Itse saavuin paikalle jo puolilta päivin, kun Jennan bussi taas oli perillä vasta klo 16 jälkeen, joten hengailin hetken itsekseni Galwayssa. Oli todella mukava fiilistellä taas vanhoja paikkoja, vaikka eihän sitä viime kerrallakaan tullut oltua kuin yksi päivä kaupungissa. Aika nopeasti siinä kuitenkin kävelin ympäriinsä kävelykadut ja ostin kolme pakkausta nenäliinoja, sillä flunssa ei ollut mennyt vielä kokonaan ohi. Onneksi sesonkikausi oli ohi, joten hostelleissa oli tilaa ja muutenkin oli mukavampi kierrellä, kun ei törmäillyt ihmisiin. Kävin lounaalla kasvisruokiin erikoistuneessa Food 4 Thoughtissa, jonka vuohenjuustopanini oli ihan mahtava! Täytteenä siis juustoa, oliiveja, paprikaa ja pinaattia. Ravintolassa oli tarjolla myös liharuokia, mutta koko syksyn possua ja nautaa purreena päätin mennä kasvisruualla pari päivää. Kun Jenna sitten körötteli paikalle bussissaan, ja kohtasimme Galwayn kadulla, ei riemulla ollut rajaa. Paskahuumori lähti välittömästi käyntiin. Päätimme viedä tavarat hostelliin, ja lähteä sitten kiertelemään kaupunkia. Hostelli yllätti todella iloisesti, eikä vähiten siisteyden ja sijaintinsa puolesta. Respassa oli nimittäin meitä palvelemassa ruskeasilmäinen pitkätukkamies, jonka Jennan kanssa nimesimme leikkisästi ja yhtään esineellistämättä Pagan Sex God:iksi. Voi. Hyvä. Taivas. Molemmat tuijotettiin posket punaisina, kun mies selitti siinä leppoisasti avainkortin käyttöä ja aamiaisaikoja. Suosittelen hostellia erittäin lämpimästi asiasta kiinnostuneille...
Muutenkin kyllä Kinlay House oli loistohostelli, ainoastaan just sen avainkortin kanssa oli vähän ongelmia, tai siis oven lukossa oli joku niksi, jota emme kai ihan tajunneet. Hostelli oli palkittu viime vuonna Irlannin parhaaksi hostelliksi, ja ymmärrettävää kyllä. Tilat olivat siistit, varsinkin suihkut ja vessat olivat puhtaat ja raikkaat, ei homeen tai pahempien asioiden hajua missään. Hintaan sisältyi siis aamiainen, lisäksi puoli tuntia nettiaikaa, ja saatiin vielä alennuskupongit Zatsuma-nimiseen kreppi- ja vohvelikahvilaan. Vaikka oltiin varattu sängyt neljän hengen sekamajoituksesta, ei ketään ilmaantunut huonekaveriksi, joten saatiin räkättää ihan rauhassa. Illalla mentiin sitten syömään siihen minulle jo viime visiitiltä tuttuun Mustard-ravintolaan. Mie otin alkupalaksi valkosipulileipää ja Jenna vuohenjuustolla kuorrutettuja leipiä. Pääruuaksi sitten otettiin molemmat kasvispizzat, joissa oli täytteenä mm. tomaattia, sinihomejuustoa ja paprikaa. Maullisesti loistava, tosin täytteen "vetisyys" vähän verotti pohjan rapeutta. Jälkkäriksi (sillä tokihan nyt piti syödä pitkän kaavan kautta) otettiin suklaakakkua ja sitruunajuustokakkua. Ei ollu enää sen jälkeen nälkä... Mmmmmm... Myöhemmin meidän piti vielä mennä ehkä yhdelle, mutta hetken hostellihuoneessa istuttuamme alkoi jalkoja kummasti ramaisemaan. Päätettiin ottaa pienet torkut, ja herätä vähän yli yhdeksän, että mennään sitten kaupungille. Molemmat herättiin varttia vaille kaksitoista, ihan tööt ja jäi baariin menemättä. Mie olin unohtanu pakata yöpuvun, ja olin päivällä käyny ostamassa sitten Penneysiltä satiinipyjaman. Muuten ihan kiva, mutta kun kiskoin sitä pyjamaa sitten unenpöpperössä, hieman ärtyisänä ylleni, huomasin, että se oli dramaattisesti liian pieni. Ei kuulkaa ole mukavaa, kun täysin joustamaton satiini kittaa inhottavasti reisistä ja haaroista.... Yläosa oli ihan ok, tosin rinnan kohdalta vähän pinkeä, eikä silleen sexyllä tavalla. Tai ehkä se oli, voihan joku tykätä.
Seuraavana päivänä sitten kierreltiin vielä Galwayta ja käytiin siellä Zatsumassa kahveilla. Käytiin myös ostarilla ja ihailtiin kaikkia hassuja erikoiskauppoja, mm. kuivattuihin hedelmiin ja mausteisiin erikoistunutta putiikkia. Sieltä olisi saanut vaikka mitä ihanuuksia leivontaan. Käytiin myös sellaisessa deli-erikoisruokakaupassa, josta löysinkin kivoja lahjoja :) Iltapäivällä sitten suunnattiin nokat kohti Dublinia, sitä ennen tosin lipunostossa taas evoilin. Ostin lipun automaatista, ja päätin maksaa viisikymppisellä, kun näytöllä luki, että vaihtorahaa saatavilla. Mietin, että saan kätevästi siinä kympin ja kahdenkympin setelit vaihdosta. No, sieltä alkoikin kolista kaksieuroisia kuin hedelmäpelistä ikään, ja Jenna repesi vieressä. Samassa takaani kuului: "Jaahas, sinunlaisten takia meidän pitää koko ajan täyttää noita kolikkovarastoja. Taisit maksaa viisikymppisellä?" Siinäpä tietysti seisoi juuri täydentämään tulossa oleva asemavirkailijasetä, tosin ihan leppoisasti se suhtautui asiaan. Mie taas olin punaisempi kuin Heinzin ketsuppi, ja menin sitten vaihtamaan normilipunmyyntiin kolikot seteleiksi...
Dubliniin tullessa valtasi taas iloinen tunne mielen, oli ihanaa nähdä se joki ja tutut maamerkit. Olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi legendaarisesta Abrahams Housesta, jossa yövyttiin silloin kesäkuussa ensimmäiset yöt Irlannissa. Dublinissakaan ei hotellit pullistelleet väkeä, kuuden hengen huoneessamme oli meidän lisäksi vain sisilialainen poika. Ekan illan kunniaksi käytiin yksillä siinä pubissa, jossa ensimmäiset pintit juotiin sillo kesällä. Nytkin siellä olis ollu muuten mukava meno, elävää musiikkia ja kaikkea, mutta iltamme keskeytyi. Juuri kun nähkääs olimme Jennan kanssa siinä pohtimassa, että olisihan se mukavaa, jos olisi jotain romanttisia ihmissuhteitakin välillä, niin pöytäämme kohti kävelee kaksi 40+-ikäistä miestä. "Hello, my name is Pietr and this is my friend, Pietr. We come from Poland!" Sinänsä miehet olivat ihan harmittomia, mutta itseäni hieman häiritsi toisen Pietrin herkeämätön tuijotus, ja välillä se taputti minua olkapäälle, sanoen: "You are a good girl, you are a good girl!" Hörppäsimme juomamme aika tahdilla, ja kerroimme hymyillen herroille, että valitettavasti nyt on mentävä, ystävämme odottavat jo hostellilla, heippatirallaa!
Seuraavana päivänä päätettiin vähän kierrellä turisteina kaupunkia, ja tehdä samalla jouluostoksia. Lush-saippuakauppa on rakkaus!! Molemmat nuuhkittiin vaan siellä ilmaa, säntäiltiin pöydältä toiselle ja hipelöitiin kaikkia ihania saippuoita. Itselle tarttui mukaan semmonen mustikantuoksuinen "kylpypommi", eli semmonen iso kylpykuula, joka tipautetaan ammeelliseen vettä, ja sitten pitäisi kai vaahtoa ja kuohua olla niin maan perusteellisesti. Jenna kävi myös päivällä hommaamassa itselleen pari asiaa, mutta kertokoon sitten itse Jojessa, en vielä paljasta. :) Otin kuvia citystä, kun en jotenkin viime kerralla tajunnut ottaa tarpeeksi maisemakuvia. Olisin Molly Malonestakin ottanut jouluisen otoksen, mutta siinä patsaan juurella olikin 20-päinen lauma jotain turisteja, jotka käytännössä istuivat sen Mollyn kärryissä, estäen kaikkien muiden kuvausmahdollisuudet. Kävin vielä ihanassa kirjakaupassa, The Winding Stair, siinä joen rannalla. Sympaattinen paikka, ja myyjä kyseli, että olenko Irlannissa joulun, ja kohteleeko miun perhe minuu hyvin. Awwww.
Päivällistä syötiin ihan hostellilla, ostettiin salaattia ja patonkeja, ja juustokakkua jälkkäriksi. Illalla ohjelmassa oli Madagascar 2-leffa, ei ollenkaan hassumpi. Repeiltiin Jennan kanssa kaikille olemassa oleville ja olemattomille piiloviesteille. Burger Kingin kautta kotiin :D Hostellilla sitten korkattiin Druidi-siiderit ja suklaalevy, ja luettiin hartaasti Seiskaa kannesta kanteen. Kuvamateriaali illalta oli järkyttävää, sieltä mm. kotoisin tuo otsikon ilmaus. Varmaan se yletön räkätys ja kaksinkerroin röhnöttäminen saivat aikaan lievät vatsakrampit ja päänsäryn. Mutta hauskaa oli silti! Ja alkoholilla siis ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, se yksi tölkki kesti koko illan. Nukkumaan käydessä ne satiinipöksyt aiheuttivat taas päänvaivaa, ja tässä vaiheessa ne oli jo vähän revenneet saumoista, jee... Näköjään Penneysin koot ei mene ihan samaa matkaa muiden vaatevalmistajien kanssa.
Viimeisen yhteisen lomapäivämme aamu alkoi sitten vielä kaupungin kiertelyllä ja viimeisillä ostoksilla. Käytiin uudestaan Lushissa ihan vain haistelemassa taas niitä saippuoita, ja kierreltiin ostarilla. Lounastimme Boccaccio-nimisessä italialaisessa ravintolassa, ja ihan napattiin viiniä ruuan kanssa. Sitten olikin aika miun lähteä bussiasemalle ja takaisin kohti Clarea. Koska oli perjantai-iltapäivä, kaupungin liikenne oli ihan tukossa, ja miunkin bussi oli tunnin myöhässä. Lopulta sitten päästiin matkaan, ja Ennisistä Orlan veli Patrick tuli miut hakemaan. Olin illalla jo aika tööt, kun olin ehtinyt torkahtaa bussissa, ja takana oli yli viisi tuntia istumista kulkuvälineissä.
Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan mahtava, kiitos Jesnille! Tuli älyttöämän pitkä sepustus, mutta minkäs sille voi, kun nyt juttua tulee ulos kuin laattaa noroviruksessa. Ensi kerralla en tilitä näin pitkään :D
Päätimme siis tavata tiistaina Galwayssa, ja varattiin huone Kinlay Housesta. Itse saavuin paikalle jo puolilta päivin, kun Jennan bussi taas oli perillä vasta klo 16 jälkeen, joten hengailin hetken itsekseni Galwayssa. Oli todella mukava fiilistellä taas vanhoja paikkoja, vaikka eihän sitä viime kerrallakaan tullut oltua kuin yksi päivä kaupungissa. Aika nopeasti siinä kuitenkin kävelin ympäriinsä kävelykadut ja ostin kolme pakkausta nenäliinoja, sillä flunssa ei ollut mennyt vielä kokonaan ohi. Onneksi sesonkikausi oli ohi, joten hostelleissa oli tilaa ja muutenkin oli mukavampi kierrellä, kun ei törmäillyt ihmisiin. Kävin lounaalla kasvisruokiin erikoistuneessa Food 4 Thoughtissa, jonka vuohenjuustopanini oli ihan mahtava! Täytteenä siis juustoa, oliiveja, paprikaa ja pinaattia. Ravintolassa oli tarjolla myös liharuokia, mutta koko syksyn possua ja nautaa purreena päätin mennä kasvisruualla pari päivää. Kun Jenna sitten körötteli paikalle bussissaan, ja kohtasimme Galwayn kadulla, ei riemulla ollut rajaa. Paskahuumori lähti välittömästi käyntiin. Päätimme viedä tavarat hostelliin, ja lähteä sitten kiertelemään kaupunkia. Hostelli yllätti todella iloisesti, eikä vähiten siisteyden ja sijaintinsa puolesta. Respassa oli nimittäin meitä palvelemassa ruskeasilmäinen pitkätukkamies, jonka Jennan kanssa nimesimme leikkisästi ja yhtään esineellistämättä Pagan Sex God:iksi. Voi. Hyvä. Taivas. Molemmat tuijotettiin posket punaisina, kun mies selitti siinä leppoisasti avainkortin käyttöä ja aamiaisaikoja. Suosittelen hostellia erittäin lämpimästi asiasta kiinnostuneille...
Muutenkin kyllä Kinlay House oli loistohostelli, ainoastaan just sen avainkortin kanssa oli vähän ongelmia, tai siis oven lukossa oli joku niksi, jota emme kai ihan tajunneet. Hostelli oli palkittu viime vuonna Irlannin parhaaksi hostelliksi, ja ymmärrettävää kyllä. Tilat olivat siistit, varsinkin suihkut ja vessat olivat puhtaat ja raikkaat, ei homeen tai pahempien asioiden hajua missään. Hintaan sisältyi siis aamiainen, lisäksi puoli tuntia nettiaikaa, ja saatiin vielä alennuskupongit Zatsuma-nimiseen kreppi- ja vohvelikahvilaan. Vaikka oltiin varattu sängyt neljän hengen sekamajoituksesta, ei ketään ilmaantunut huonekaveriksi, joten saatiin räkättää ihan rauhassa. Illalla mentiin sitten syömään siihen minulle jo viime visiitiltä tuttuun Mustard-ravintolaan. Mie otin alkupalaksi valkosipulileipää ja Jenna vuohenjuustolla kuorrutettuja leipiä. Pääruuaksi sitten otettiin molemmat kasvispizzat, joissa oli täytteenä mm. tomaattia, sinihomejuustoa ja paprikaa. Maullisesti loistava, tosin täytteen "vetisyys" vähän verotti pohjan rapeutta. Jälkkäriksi (sillä tokihan nyt piti syödä pitkän kaavan kautta) otettiin suklaakakkua ja sitruunajuustokakkua. Ei ollu enää sen jälkeen nälkä... Mmmmmm... Myöhemmin meidän piti vielä mennä ehkä yhdelle, mutta hetken hostellihuoneessa istuttuamme alkoi jalkoja kummasti ramaisemaan. Päätettiin ottaa pienet torkut, ja herätä vähän yli yhdeksän, että mennään sitten kaupungille. Molemmat herättiin varttia vaille kaksitoista, ihan tööt ja jäi baariin menemättä. Mie olin unohtanu pakata yöpuvun, ja olin päivällä käyny ostamassa sitten Penneysiltä satiinipyjaman. Muuten ihan kiva, mutta kun kiskoin sitä pyjamaa sitten unenpöpperössä, hieman ärtyisänä ylleni, huomasin, että se oli dramaattisesti liian pieni. Ei kuulkaa ole mukavaa, kun täysin joustamaton satiini kittaa inhottavasti reisistä ja haaroista.... Yläosa oli ihan ok, tosin rinnan kohdalta vähän pinkeä, eikä silleen sexyllä tavalla. Tai ehkä se oli, voihan joku tykätä.
Seuraavana päivänä sitten kierreltiin vielä Galwayta ja käytiin siellä Zatsumassa kahveilla. Käytiin myös ostarilla ja ihailtiin kaikkia hassuja erikoiskauppoja, mm. kuivattuihin hedelmiin ja mausteisiin erikoistunutta putiikkia. Sieltä olisi saanut vaikka mitä ihanuuksia leivontaan. Käytiin myös sellaisessa deli-erikoisruokakaupassa, josta löysinkin kivoja lahjoja :) Iltapäivällä sitten suunnattiin nokat kohti Dublinia, sitä ennen tosin lipunostossa taas evoilin. Ostin lipun automaatista, ja päätin maksaa viisikymppisellä, kun näytöllä luki, että vaihtorahaa saatavilla. Mietin, että saan kätevästi siinä kympin ja kahdenkympin setelit vaihdosta. No, sieltä alkoikin kolista kaksieuroisia kuin hedelmäpelistä ikään, ja Jenna repesi vieressä. Samassa takaani kuului: "Jaahas, sinunlaisten takia meidän pitää koko ajan täyttää noita kolikkovarastoja. Taisit maksaa viisikymppisellä?" Siinäpä tietysti seisoi juuri täydentämään tulossa oleva asemavirkailijasetä, tosin ihan leppoisasti se suhtautui asiaan. Mie taas olin punaisempi kuin Heinzin ketsuppi, ja menin sitten vaihtamaan normilipunmyyntiin kolikot seteleiksi...
Dubliniin tullessa valtasi taas iloinen tunne mielen, oli ihanaa nähdä se joki ja tutut maamerkit. Olimme varanneet huoneen kahdeksi yöksi legendaarisesta Abrahams Housesta, jossa yövyttiin silloin kesäkuussa ensimmäiset yöt Irlannissa. Dublinissakaan ei hotellit pullistelleet väkeä, kuuden hengen huoneessamme oli meidän lisäksi vain sisilialainen poika. Ekan illan kunniaksi käytiin yksillä siinä pubissa, jossa ensimmäiset pintit juotiin sillo kesällä. Nytkin siellä olis ollu muuten mukava meno, elävää musiikkia ja kaikkea, mutta iltamme keskeytyi. Juuri kun nähkääs olimme Jennan kanssa siinä pohtimassa, että olisihan se mukavaa, jos olisi jotain romanttisia ihmissuhteitakin välillä, niin pöytäämme kohti kävelee kaksi 40+-ikäistä miestä. "Hello, my name is Pietr and this is my friend, Pietr. We come from Poland!" Sinänsä miehet olivat ihan harmittomia, mutta itseäni hieman häiritsi toisen Pietrin herkeämätön tuijotus, ja välillä se taputti minua olkapäälle, sanoen: "You are a good girl, you are a good girl!" Hörppäsimme juomamme aika tahdilla, ja kerroimme hymyillen herroille, että valitettavasti nyt on mentävä, ystävämme odottavat jo hostellilla, heippatirallaa!
Seuraavana päivänä päätettiin vähän kierrellä turisteina kaupunkia, ja tehdä samalla jouluostoksia. Lush-saippuakauppa on rakkaus!! Molemmat nuuhkittiin vaan siellä ilmaa, säntäiltiin pöydältä toiselle ja hipelöitiin kaikkia ihania saippuoita. Itselle tarttui mukaan semmonen mustikantuoksuinen "kylpypommi", eli semmonen iso kylpykuula, joka tipautetaan ammeelliseen vettä, ja sitten pitäisi kai vaahtoa ja kuohua olla niin maan perusteellisesti. Jenna kävi myös päivällä hommaamassa itselleen pari asiaa, mutta kertokoon sitten itse Jojessa, en vielä paljasta. :) Otin kuvia citystä, kun en jotenkin viime kerralla tajunnut ottaa tarpeeksi maisemakuvia. Olisin Molly Malonestakin ottanut jouluisen otoksen, mutta siinä patsaan juurella olikin 20-päinen lauma jotain turisteja, jotka käytännössä istuivat sen Mollyn kärryissä, estäen kaikkien muiden kuvausmahdollisuudet. Kävin vielä ihanassa kirjakaupassa, The Winding Stair, siinä joen rannalla. Sympaattinen paikka, ja myyjä kyseli, että olenko Irlannissa joulun, ja kohteleeko miun perhe minuu hyvin. Awwww.
Päivällistä syötiin ihan hostellilla, ostettiin salaattia ja patonkeja, ja juustokakkua jälkkäriksi. Illalla ohjelmassa oli Madagascar 2-leffa, ei ollenkaan hassumpi. Repeiltiin Jennan kanssa kaikille olemassa oleville ja olemattomille piiloviesteille. Burger Kingin kautta kotiin :D Hostellilla sitten korkattiin Druidi-siiderit ja suklaalevy, ja luettiin hartaasti Seiskaa kannesta kanteen. Kuvamateriaali illalta oli järkyttävää, sieltä mm. kotoisin tuo otsikon ilmaus. Varmaan se yletön räkätys ja kaksinkerroin röhnöttäminen saivat aikaan lievät vatsakrampit ja päänsäryn. Mutta hauskaa oli silti! Ja alkoholilla siis ei ollut mitään tekemistä asian kanssa, se yksi tölkki kesti koko illan. Nukkumaan käydessä ne satiinipöksyt aiheuttivat taas päänvaivaa, ja tässä vaiheessa ne oli jo vähän revenneet saumoista, jee... Näköjään Penneysin koot ei mene ihan samaa matkaa muiden vaatevalmistajien kanssa.
Viimeisen yhteisen lomapäivämme aamu alkoi sitten vielä kaupungin kiertelyllä ja viimeisillä ostoksilla. Käytiin uudestaan Lushissa ihan vain haistelemassa taas niitä saippuoita, ja kierreltiin ostarilla. Lounastimme Boccaccio-nimisessä italialaisessa ravintolassa, ja ihan napattiin viiniä ruuan kanssa. Sitten olikin aika miun lähteä bussiasemalle ja takaisin kohti Clarea. Koska oli perjantai-iltapäivä, kaupungin liikenne oli ihan tukossa, ja miunkin bussi oli tunnin myöhässä. Lopulta sitten päästiin matkaan, ja Ennisistä Orlan veli Patrick tuli miut hakemaan. Olin illalla jo aika tööt, kun olin ehtinyt torkahtaa bussissa, ja takana oli yli viisi tuntia istumista kulkuvälineissä.
Kaiken kaikkiaan reissu oli ihan mahtava, kiitos Jesnille! Tuli älyttöämän pitkä sepustus, mutta minkäs sille voi, kun nyt juttua tulee ulos kuin laattaa noroviruksessa. Ensi kerralla en tilitä näin pitkään :D
Profile
![[info]](http://l-stat.livejournal.com/img/userinfo.gif)
kahvisieni- kahvisieni
Syndicate
